Oho, jo 10 kk!

En olisi rehellisesti sanottuna varmaan koko päivänä edes muistanut, että Pikku-Ukko täytti eilen 10 kk, ellei isovanhempien tai kummien taholta olisi tullut onnitteluja... Pojan kummitäti (itse kahden lapsen äiti) noteerasi päivän laittamalla tekstarin "Niin ne kuukaudet etenee :)". Ja niin ne toden totta tekee ja ehkä sekin on vaan elämää, että jossain vaiheessa lakkaa laskemasta päiviä ja kuukausia syntymästä ja keskittyy siihen arkeen, että kanakeitto ei kiehu liedelle, että työhakemus tulee lähetettyä, että pojalle keksii jotain fiksua tekemistä, vaikka oikeasti pitäisi tyhjentää paniikilla parveketta, jotta telinesedät pääsevät sielä huseeraamaan. Koen silti haikeutta, että se vauvahuumaisin meininki on jo takanapäin ja siitäkin, että tähän lapsiarkeen alkaa jo tottua.

Mutta iso tuo poika jo on, sen sentään minäkin olen arjesta huolimatta huomannut. Seisoo ilman tukea, tutkii joka paikan, osoittelee ja taputtaa, haluaa koko ajan mukaan ja ylipäätään haluaa ja tahtoo niin valtavasti ja selkeästi, että koko talo on välillä täynnä yhtä tahtomista. Me ollaan päästy jo kirjastoonkin, kun yhtäkkiä kirjatkin alkoivat kiinnostaa ja reilun viikon meillä on kuumeisesti käännelty läppiä, tunnusteltu eri pintoja ja osoiteltu erilaisia maatilan eläimiä kirjoista. Ylähampaat ovat selvästi tekeillä, yläien on jo ihan punainen, mutta vielä ei näy mitään (paitsi kuolaa...). Eilisessä neuvolassa mitat olivat 76,2 cm ja 11,625kg, ja kerrankin minusta tuntui siltä että pituusmittakin oli just eikä melkein. Pikku-Ukko kasvaa siis edelleen ihan hyvin, vaikka kiinteiden syömisessä (tai lähinnä siinä sulattamisessa) on edelleen ne omat haasteensa ja yöt ovat edelleen vaikeita.

Silti kaikessa arkisuudessaan hieno kuukausi, ja Pikku-Ukko on selkeästi enemmän "tyyppi" nyt kuin ennen. Kognitiivisestikin siis otettu paljon harppauksia - niin paljon, että ollaan Jiin kanssa vähän surtukin sitä, että onko nyt osattu antaa oikeanlaisia virikkeitä tarpeeksi, kun vasta kavereiden tai perheen avustuksella on vanhemmatkin saatu hokaamaan, että kas, poikahan pystyy tähänkin. Onneksi ei todella tarvitse tuota lasta kasvattaa yksin tai pullossa ;)