lauantai 12. huhtikuuta 2014

Siippa sai töitä, jeee!

Olihan päivä, eilen. Jii hoki varmaan miljoona kertaa tämän viikon aikana, miten ihan käsittämätöntä, että ensin ollaan 3 kk työttömänä ilman juuri ainuttakaan kutsua työhaastatteluun (no, yksi lupaava oli, muttei tärpännyt) ja sitten yhtäkkiä samalle päivälle törähtää kaksi. Jännitettiin perjantain tuloa varmaan molemmat ihan soikeina. Asetelmat oli vielä ne, että aamuinen haastattelu oli nopeasti täytettävään duuniin, joka ei kuitenkaan ihan vastannut koulutusta ja iltapäivästä sitten enemmän omaa koulutusta vastaavan ja ehkä vähän enemmän kiinnostavan.

Eka haastattelu meni putkeen ja mies tuli silminnähden rentoutuneena lounaalle kotiin ja lähti sitten uudelleen maailmalle. Ja juuri ennen kuin toisen haastattelun piti alkaa, tuli WhatsAppiin hätääntynyt viesti, että sieltä ekasta soitettiin ota tai jätä -puhelu (=tuutko hommiin, päätä heti). Oli nyt kuitenkin saanut pari tuntia miettimisaikaa ja kaikki kreditti miehelle, että oli toipunut siitä nopeasti ja mennyt seuraavaan haastatteluun reilusti sanoen, että nyt on se tilanne, että tarvitsisi nopeasti tietää, mikä hänen status tämän duunin kanssa on ja olivat luvanneet päättää vielä saman päivän aikana.

Kun Jii soitti ja kysyi mitä tehdään, jäädäänkö odottamaan toisesta tietoa vai ottaako hän sen ekan, niin sain vain juuri ja juuri pidettyä kieleni. Hyökkäsi kaikki pelot niskaan yhtä aikaa ja teki mieli huutaa vaan, että oletko ihan idiootti kun edes harkitset kieltäytymistä varmasta duunista tällaisessa suhdanteessa? Sen sijaan sanoin vain, että meidän perhe pärjää kyllä päättipä Jii mitä vaan ja jos nyt duunit menisivätkin sivu suun niin mikäänhän ei eilisestä olisi muuttunut. Ja että rakastaisin kumminkin. Lopetettiin puhelu, Jii jäi arpomaan oikeaa päätöstä ja minä kotiin ihan tärinöihin, että kuinkahan tässä nyt käy.

Kaksi minuuttia ennen kuin Jii oli päättänyt soittaa sinne toiseen paikkaan, soittivat sen jälkimmäisen haastattelun osalta, että tervetuloa töihin. Mikä ilo ja helpotus (ja jee Jiin hermot)! Tuli käyttöä sille pikkuskumppapullolle, jonka hyvin epäluonteenomaisessa optimismissani olin aamusta kauppareissun yhteydessä hommannut.

Meillä on nyt tässä vielä pari viikkoa ennen kuin työ alkaa, joten ehditään miettiä myös lastenhoitokuviot. Näinköhän mä enää edes osaan hoitaa Pikku-Ukkoa yksin, niin paljon Jii on nyt auttanut tässä? Pitää äidinkin hiukan ryhdistäytyä ja miettiä rutiineja (esim. nukkumisen osalta) uudelleen. Tuli myös semmoinen outo fiilis, että jos ei sitä pikkukakkosta nyt ala kuulua ennen imetyksen loppua niin pitäisköhän kumminkin yrittää itsekin etsiä vaan se uusi duuni?

2 kommenttia:

  1. Ihanaa, onnea miehelle työstä!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Ja on kyllä niin ihanaa ja helpottavaa, minunkin mielestäni :D

      Poista