Lapsen outo käytös

Eilen kaupassa kävi tosi outo tilanne. Menin pojan ja rattaiden kanssa lähi-Alepaan ja sisään tuli heti meidän perään sellainen perusnyrpeän näköinen nainen ehkä 5-6 vuotiaan tyttärensä kanssa. Tytär sai ne semmoiset omat pikkuostoskärryt ja pyöri siinä käytävällä (joka on ainoa kulku eteenpäin ko kaupassa) tukkien tien. Minä kävelin siihen viereen ja jäin odottamaan, että päästäisiin ohi. Tämä seuraava lause ehkä kertoo enemmän minusta kuin äidistä ja lapsesta, mutta tarinan loppuosan kannalta jäin miettimään sitäkin: Siinä kun odottelin, että tyttö siirtäisi ne kärrynsä, niin katsoin lasta kasvoihin ja muistan miettineeni, että siinä oli kyllä ihan yhtä jäätävän nyrpeä ilme lapsella kuin vanhemmallakin.

Tyttö katsoi minuun ja pyysin, että väistäisikö hän vähän, että päästäisiin pojan kanssa ohi. Tyttö puisti päätään, jolloin vähän hämmentyneenä käännyn katsomaan sitä vieressä olevaa äitiä. Äiti sanoo ihan kiltisti pari kolme kertaa tytölle, että nyt pitäisi siirtyä ja tyttö vaan laittaa ne kärryt siihen vielä keskemmälle. Lopulta äiti siirtää itse kärryt tieltä lapsen vastusteluista huolimatta, jolloin tyttö suuttuu ja karjuu - mulle - täysillä: "Tuhma". Mietin, että aha, semmoista, mutten sano mitään. Menen ohi ja äitikin kääntää selkänsä tilanteelle, kunnes 'bäng' saan ne sen tytön kärryt täysillä polvitaipeeseeni. Siinä kohti älähdän minäkin jo suuttuneena ja äitikin alkaa (vihdoin) ripittää tytärtään. Mutta se mitä jotenkin en unohda ja minkä vuoksi tapahtuma jäi vielä pitkäksi aikaa pyörimään mieleen, oli sen pienen tytön yhtäaikaa avoimen voitonriemuinen ja vihainen ilme. Äiti alkaa siinä vaatia jo, että tyttö pyytää anteeksi, jolloin tyttö alkaa aivan hysteerisenä kirkua selvästi ihan vihaisena äidilleen siitä, että tämä ei hyväksynytkään tekoa. Minä ajattelen, että se ei hyödytä tässä tapauksessa ketään jäädä penäämään anteeksipyytöä koko kaupan edessä lapselta, joka ei vielä pitkään aikaan ole siihen mitenkään valmis, ja poistuin paikalta. Kuulin kyllä, miten tyttö jatkoi protestointia koko loppukauppareissun ajan.

No sitten siihen pointtiin: Minusta tuo ei ollut yhtään normaalia lapsen käytöstä. Ihan oikeasti hämmennyin ja vähän järkytyinkin niin pienen lapsen suhtautumisesta tuntemattomaan ihmiseen. Lapsi oli pikkuisen liian vanha uhmaikäiseksi ja uhma kai aika harvoin ihan tuntemattomaan kohdistuu? Eniten tolaltaan mut sai se katse, joka tuntui viestittävän, että sä et voi mulle yhtään mitään, mä teen niin kuin haluan. Samaan aikaan pohdin, että teinkö itse sitten jotain hassua, mutta olin kyllä tosi neutraalisti tilanteesta ja väitän, etten kyllä provosoinut sitä yhtään.

Tavallaan tuo oli tosi pieni juttu, mutta miksen sitten saa sitä mielestäni? Jäin vain miettimään, että mitähän kaikkea muuta kivaa tekee lapsi, joka tekee tuollaista? Ja että miksi se niin tekee?

Tai ehkä vain mun kokemukseni lapsista on niin surkea, että tuo onkin ihan normaalia. Missä tapauksessa mua ahdistaa jo etukäteen laittaa oma lapseni mihinkään ryhmätilanteisiin, päiväkodeista ja kouluista puhumattakaan. Tai ehkä se onkin mun oma lapseni, joka järjestää jollekulle toiselle tuollaisia hämmentäviä kohtaamisia parin vuoden päästä?