Täytyy oikein kirjoittaa se tähän, kun ajatuksen tasolla se taitaa edelleen olla vähän mysteeri: minä olen raskaana. Minusta tulee äiti. Ja Jiistä isä. Meistä tulee vanhempia. Ja meistä tulee (lapsi)perhe.
Jostain syystä konkreettisempi huoleni on silti tähän mennessä ollut se, että mitä ihmettä mä teen, kun 11 työpäivän (tai 16 päivän, isä huomautti että armeijassa laskettiin viikonloputkin mukaan) jään äitiyslomalle? Mietin blogia jo aiemmin raskaudessa, kun taistelin epävarmuuden ja jatkuvien raskausoireiden kanssa. Sitten päivät vaan jotenkin humpsahtivat ja tässä sitä nyt ollaan, rv 33 menossa ja potkut napakasti navassa, lähes jatkuvasti tai siltä välillä tuntuu. Ainakin nyt kun poika käännähti eilen taas vatsassa poikittain ja tekee äidin elämän hankalaksi (puhumattakaan tukalaksi). Olen ihan varma, että tekemistä riittää kyllä jahka lapsi rantautuu ulkomaailmaan, mutta entäpä ennen sitä?
Alunperin ajattelin tehdä tähän blogiin erilaisia listoja ja kehotteita itselleni, mutta kaveri sattui tällä viikolla lähettämään linkin juttuun, jossa käsitellään sitä, hahmottaako elämänsä tarinana vai projektina. Ja koska yritän sitkeästi päästä eroon elämäni suorittamisesta (en tosin vielä niin paljon, etteikö blogin nimi viittaisi vahvasti juuri siihen...) kirjoitan tässä nyt sitten itselleni haavekuvan siitä, miten toivoisin, että äitiyslomani (ennen lasta) sujuisi, jos niitä päiviä annetaan runsaasti.
Äitiyslomalla, ennen lapsen syntymää nautin rauhallisista aamuista, jolloin ehtii laittaa uuden teepannun rauhassa päälle, viedä koiran aamuauringossa pitkälle lenkille, kastella kukat ja laittaa vaikka pyykinpesukoneen pyörimään. Kirjoitan jotain kesken olevista kirja-aihioista eteenpäin pari sivua samalla kun katselen ikkunasta kevään etenemistä. Opettelen synnytysrentoutuslevyjen avulla jumppapallon päällä tietoista rentoutumista ja fiilistelen raskauden viimeisiä päiviä. Jos tuntuu, että energiaa riittää, kävelen uimahallille ja käyn vetämässä muutaman, rauhallisen altaanvälin ja tunnen miten vesi kelluttaa jo isoksi kasvanutta mahaa. Ehdin opetella ruoanlaittoakin, vähäsen, ja onnistuneista satseista laitan osan pakkaseen odottamaan synnytyksenjälkeisiä hektisiä hetkiä. Ne toiset satsit, ne vedämme Jiin kanssa kaikessa hiljaisuudessa naamariin vaikka jotain leffaa katsoen. Iltaisin koitan tehdä asioita, joihin energiat riittävät ja jotka hyvältä tuntuvat. Nähdä ystäviäkin vähän, nauttia koiran kanssa olemisesta. Nauttia raukeista päivistä mökillä, seurata jäiden lähtöä järveltä. Tai sorsien paluuta. Koitan nauttia pelkästä olemisesta, nukkua silloin kun väsyttää (ja ehkä vähän varastoonkin...) ja ottaa rauhassa, vaikka kotipesä olisi kaaoskin. Maailma ei tule valmiiksi tänään, eikä huomennakaan, mutta tekemällä vähän joka päivä voi silti saada paljon aikaiseksi.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti