Yy-vä!

Joululomalla poika yllätti taas, vein unenpöpperössä yöllä hoitoalustalle ja vaipanvaihdon jälkeen sanoin, kuten aina, hyyyvä. Se on koiratreeneistä jäänyt jotenkin kotiinkin päälle, aina kun joku hoitotoimenpide saadaan ongelmitta päätökseen, pitää vähän kehaista. Poika tillitti iloisesti takaisin ja sai toistettua yy-vää, just jetsullen samoilla äänenpainoilla. No ei se nyt varmaan oikea sana vielä ole, mutta kun koko perhe on ollut aidosti tuosta äännähtelystä iloissaan, välittyi riemu selvästi Pikku-Ukolle asti ja nyt poika on pari päivää hokenut vähän joka väliin yy-vää ja tuijottaa sitten ympärilleen niin tyytyväisenä itseensä, ettei sitä voi itsekään kuin nauraa ja taputtaa ja hihkua, uudestaan ja uudestaan. Sanan konteksti ei ehkä ole vielä ihan selvä, mutta siitä huolimatta taidetaan taas molemmat olla sitä mieltä, että ymmärretään toisiamme taas vähän paremmin. Ihanaa!