No viime yönä sitten meni hyvä yövieroitusputki ihan päin peetä, kun Pikku-Ukolla oli jotain draamaa, eikä kerta kaikkiaan rauhoittunut mitenkään. Laitettiin valot päälle, laitettiin musiikki soimaan, laulettiin itse, silitettiin ja syliteltiin - mikään ei tehonnut. Poika vain itki silmät kiinni ihan hysteerisenä, en tiedä oliko sitten joku masujuttu taas, aamulla tuli ainakin ihan jättikakat sitten. Aikamme kun yritettiin muita konsteja, niin luovutin ja tarjosin rintaa sitten kuitenkin. Rauhoittui sillä ja pitkällisen kiemurtelun jälkeen nukahti uudestaan.
Minä kirosin jo itseäni siitä, etten keksinyt muuta hyvää tapaa, kun poika herää uudestaan. Ja taas sama juttu, yritettiin kaikki mitä keksittiin, myös herättää ihan kunnolla, mutta itku ei vaan kertakaikkiaan loppunut. Paitsi rinnalla, jota sai sitten uudemman kerran.
En tiedä sitten voiko tuo johtua niinkin tyhmästä jutusta, kuin siitä että ensimmäistä kertaa ties kuinka pitkään aikaan käytiin töiden jälkeen Jiin kanssa leffassa (Mielensäpahoittaja) ja Mummi haki pojan hoidosta. Me oltiin kyllä sitten hakemassa lasta jo puoli seitsemän aikaan, mutta tehtiin varmaan siinä virhe, ettei pakattu kamoja heti ja menty sen jälkeen kotiin, vaan jäätiin viettämään aikaa anoppilaan ja vasta nukkuma-aikaan suunnattiin kotiin. Tunnelma oli sellainen outo koko ajan, Pikku-Ukko vaikutti päällisin puolin tosi reippaalta ja nauravaiselta, mutta ei suostunut halaamaan tullessa, eikä tullut syliin oikein illan aikanakaan, vaikka varmaan olisi pitkän päivän ja eron jälkeen juuri syliä tarvinut. Ehkä sitten yöllä otettiin vahinkoa takaisin. Tai sitten olen niitä hysteerisiä äitejä, jotka ylireagoivat kaikkeen.
Mulla on kuitenkin sellainen fiilis, että lapsi on sitten kuitenkin pohjimmiltaan aika herkkä ja ei ollut tainnut vielä sopeutua niin hyvin tähän hoitoiluun, ettäkö olisi kestänyt vielä sen 2,5 tunnin lisäeron, vaikka hakijana olikin ihan tuttu ihminen (jonka kanssa samana päivänä kävivät muskarissakin).
Sydäntä rutistaa ja toivon, että olisin väärässä. Mutta yritän halata oikein superpaljon tällä viikolla. Ihan kamalan pienenä kyllä aloittavat tuon omien tunteidensa peittelyn muilta, jos olen oikeassa. Ja se melkein itkettää. Niin että oikeastaan ihan sama, vaikka yövieroitus sitten tilapäisesti menikin puihin. Ehkä se oli vaan nyt tarpeen se rinta, jatketaan sitten joskus. Ja keskitytään nyt vaan vahvistamaan sitä läheisyyden tunnetta hetkeksi.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti