Uutta kohti

Hyvää, Toivorikasta Ja Valoisaa Uutta Vuotta!

Eritoten toivon sitä koko meidän perheelle, jolle viime vuosi oli hyvä, mutta rankin ikinä. Tai en tiedä Pikku-Ukosta miten hän asian koki, mutta mulle ja Jiille ainakin. 2014 oli oikea väsymyksen ja selviämisen teemavuosi ja toivon todella, että 2015 toisi mukanaan vähän parempia yöunia ja vähän enemmän mahdollisuuksia nauttia hetkestä (tai mahdollisuuksia kai aina on...). Ja sitä suuntaa elämälle, sitä taidan aina olla etsimässä.

Oli viime vuodessa hyviäkin puolia. Jii sai juuri ennen joulua itselleen uusia töitä - ja vielä vakiviran! Minä selvisin töihinmenosta ja olen pärjännyt ihan hyvin, vaikka aivo ei väsymyksestä oikeasti olekaan entisellään. Ja selvisin kuin selvisinkin myös niistä syksyn isoista projekteistani, molemmista, kunnialla ja aikatauluissa. Olen ylpeä itsestäni. Pikku-Ukko aloitti kaverin luona hoidossa ja siirtyy nyt viikon päästä päiväkotiin paljon valmiimpana kestämään isompaa ryhmää ja eroa meistä. Tutustumiskäynnillä poika halusi hetken muiden touhuja katseltuaan mukaan leikkiin ja tuntui pääsevän kivasti ryhmään sisään. Jii sopi uuden työn kuviot niin, että hän hoitaa pari viikkoa tutustuttamista uuteen hoitoon ja minä jatkan ainakin maaliskuun loppuun 80% työaikaa. Toivottavasti se onnistuu keväällä käytännössä vähän paremmin kuin nyt loppuvuodesta.

Koska en ole jaksanut kirjoittaa blogia viime aikoina samassa tahdissa, on  Pikku-Ukon kehitysaskeleista moni jäänyt kirjaamatta. Sanoja ja ilmaisuvoimaa on tullut lisää, me käydään jo ihan keskusteluita (vaikkakin edelleen lähinnä klingoniksi, mutta jos molemmat kerran ymmärtävät niin menköön) ja sosiaalisesti kasvua on myös tapahtunut. Ensimmäisiä todella friikahtavaan sfääriin kohoavia taaperokilareita on jo nähty ja ne ovat luoneet vanhemmille sellaisen olon, että mitenköhän selvitään puolen vuoden päästä tuon kanssa. Pääosin kuitenkin kaiken väsymyksen allekin on rekisteröitynyt se, että Pikku-Ukko todella on jo ihan oikea tyyppi, jonka kanssa alkaa olla oikeasti hauskaa (eikä niinkään sitä rakastan-lastani-joten-on-tää-päristelykin-ihanaa -tyyppistä hauskaa), tilanteesta löydetään jo yhteistä huumoria ja voidaan oikeasti leikkiä erilaisia leikkejä (jotka usein tosin vielä päättyvät siihen, että Pikku-Ukko kasaa kaikki lelut syliinsä ja kieltää mua tai Jiitä osallistumasta mitenkään ;)

Aion koittaa jättää muuten viime vuoden sinne mihin se kuuluukin, taakseni. Äitiyden kipuilut, tekemättömät kotiaskareet, riittämättömyys, turhautumiset ja kiukkuilut. En voita mitään märehtimällä niitä. Tein kaksi uudenvuoden lupausta. Toinen on sitoutuminen meille sopivien aamu/iltarutiinien kehittämiseen. Ja toinen on lupaus elää tietoisemmin. Syödä tietoisemmin, liikkua tietoisemmin, tehdä töitä tietoisemmin, olla tietoisemmin niin itseni kuin perheeni kanssa. Aion ottaa sivun mindfullness -kirjoista ja hokea, että on parempi olla rasittamalla jo ennestään väsynyttä itseään  turhilla kielloilla ja yrityksillä tsempata. Riittää kun yritän keskittyä siihen, mitä kulloinkin teen ja jättää arvottamiset hetkeksi vähemmälle. Antaa itsellenikin vähän armoa tälle vuodelle. Kyllä se tästä iloksi muuttuu.