Omituinen höpöttäjä

Otsikko ei suinkaan viittaa Pikku-Ukkoon vaan sen äitiin. Musta on tullut juuri se, mitä joskus lapsettomana lupasin, se omituinen höpöttäjä, joka kulkee läpi kauppakeskuksen höpöttäen koko ajan selostaen ääneen tapahtumia ja omaa ajatuksenkulkua lapselle. Gonahtanut, siis. Ei mitään käryä kauanko olen vapautuneesti painellut maailmalla höpöttäen, mutta heräsin tilanteeseen tänään kaupan liukuhihnaa körötellessäni, kun toiseen suuntaan lipuva setä katsoi toooodella pitkään ensin mua ja sitten Pikku-Ukon suuntaan, että et oo tosissas, tuolleko sä kaikkea tuota selität. Poika vielä sillä hetkellä teki jotain ihan muuta, eli minä ihan todella pöpisin siinä täysin itsekseni, kunhan oli vain jäänyt nauha kotoa lähtiessä päälle. Enkä edes ollut moksiskaan, nauroin vain!

Nyt alkaa olla kaikki valmiina h-hetkeen, eli tuon synttärijuhliin. Vietetään niitä aikataulusyistä jo tänään, päivää etukäteen. Katsotaan kuinka meidän pikkukaksio venyy tilaisuuteen. Ja mitä Pikku-Ukko tuumaa. Tykkäsi ainakin, kun löin serpentiinit ja ilmapallot kämppään koristukseksi jo eilen. Jäi niitä jotain jäljellekin, vaikka yritys välittömään tuhoamiseen olikin aika kova..

Kaameaa narskuttelua

Oioioioi, mun korvat soi.

Pikku-Ukko, jolla siis on 3,5 hammasta (sitä oikeanpuoleista etuhammasta siis odotetaan edelleen kuin kuuta nousevaa... Hohtaa ikenen läpi, pullottaa ja ei vaan tule esiin) on keksinyt uuden, karmaisevan taidon: hampaiden narskuttelun. Luulisi jo, että sattuisi kun niin kovin narskuttelee, mua sattuu jo ainakin. Ei taida olla noista hampaista edes kestämään meidän heinäkuiseen 1-vuotistarkastukseen, tai siltä tuntuu. Ihan kamala ääni ja poika menee ihan keskittyneeksi koko toimituksen ajaksi, eikä mikään kielto tai ohje tehoa, yritetty on. Harhautus on ainoa konsti ja täytyy olla kyllä todella mielenkiintoinen juttu, että tuo siitä innostuisi kesken narskuttelun.

Tänä aamuna toimi mun huulirasvapuikkoni. Poika oppi avaamaan sen ja laittamaan putken takaisin kuoreen. Hyvää sorminäppäryys ja silmä-käsi-koordinaation treenausta. Kesti vartti ja tuo aloitti sen narskuttelun uudelleen. Aamupala ei käy, kun on niin paljon kivempi vaan narskuttaa. Pitääkin viedä koira ja poika ulos ja katsoa, josko sade olisi tarpeeksi kiinnostava ilmiö - usein nimittäin poika on ihan haltioissaan saadessaan olla sateessa. Onneksi keli vaihtui :)

Ei vieläkään menkkoja

Nojoo, taas valituslinjalla, mutta ei auta. Kun oikeasti, ei ne mun menkat ole vieläkään alkaneet. Vähän tässä siivotessa tällä viikolla tuntui siltä, että alavatsalla kramppaa, mutta ei kun ei. Kohta siis synnytyksestä vuosi ja ei vaan tule. Poikahan toki on rinnalla tukevasti edelleen ja maitoa tuntuu tulevan, se se varmaan taustalla on edelleen.

Mulla on oikeasti taas se itkupotkuraivari olo. Miksi minä? Kun kaikki ne jotkeivät todella halua sitä toista lasta tuntuvat saavat ihan heti ne menkat. Taas tuntuu siltä, että Face on täynnä ihania tuoreita vauvauutisia. Me ei päästä edes yrittämään.

No nyt on taas valitettu. Annan itselleni luvan valittaa tästä seuraavan kerran taas kvartaalin kuluttua. Taas on aika keräillä itsensä ja jatkaa elämää. Ja sitä siivousta.

Velattomuus vielä kaukana

Olen tässä viime aikoina pähkäillyt näitä oman talouden laskelmia ja vihdoin päätynyt siihen, että ensisijainen taloudellinen tavoite mulla on velattomuus. Mietin muuta sijoittamista siinä vaiheessa kun lainat on makseltu. Muita lainoja nyt ei tällä hetkellä olekaan, autolainaa luultavasti vielä otetaan ja asuntolainaakin mahdollisesti tulee vähän lisää jos muutetaan Jiin kanssa pykälää isompaan kämppään, johonkin missä olisi koiralle myös piha. Tai elättelen kyllä toivoa siitä, että voi olla vähemmänkin asuntolainaa, nythän asutaan mun kokonaan omistamassa asunnossa ja jos ei liian isoon kämppään (=kolmio tai pieni neliö, isompaa ei jaksa siivota) törsätä niin puoliksi maksettu laina voisi olla tosiaan jopa mun osalta hiukan pienempi tai suht samankokoinen. Siis jos nykykämppä menee sitten vaihtotilanteessa kaupaksi johonkin järkevään hintaan.

Täällä oli kiinnostava artikkeli siitä, minkälaisilla säästöprosenteilla voi jäädä eläkkeelle minkäkin ajan kuluessa. Minä en varsinaisesti kaipaa etukäteiseläkkeelle, toivon edelleen että se kipinä johonkin työhön syttyisi, mutta laskelmat antavat osviittaa siitä, miten tietyn tasoinen säästäminen antaa tietyn ajan kuluessa aika paljon enemmän vapausasteita elämään, toisin kuin päätön kuluttaminen. Varsinkin, kun toiveissa on edelleen saada lisää niitä lapsia ja jollain pitäisi myös kustantaa se vähän pidempi kotonaolo.

En taaskaan saanut viime yönä unta, joten päädyin sitten tutkailemaan verkkopankkiani ja tekemään laskelmat viimeisen vuoden aikaisesta kulutuksesta ja säästämisistä. Osoittautui, että vaikka oon pitänyt sitä kuluseurantaa lokakuusta lähtien, yllätyin monessa suhteessa. Esimerkiksi:

1. Tienasin äitiyslomasta huolimatta yhteensä enemmän kuin olin ajatellut
2. Meidän pikkuruisiin häihin meni kaikesta huolimatta aika iso osa vuoden "löysistä" (mitään löysiä meillä ollut kun miinukselle kerran meni)
3. Jos olikin yhteensä luultua isommat tulot niin menot ne vasta isot olikin. Jotenkin aika lailla hirvitti kun veteli vuoden maksut yhteen jonoon ja alkoi laskea niitä yksi kerrallaan yhteen... 
4. Säästöprosenttini ei todella ole sillä tasolla, millä sen pitäisi olla

Eniten tässä aiheessa säästäminen häiritsee se, että kaiken sen ajan kun olin sinkkuna tai parisuhteessa, mutta ilman lapsia olisi ollut niin helppo säästää vaikka mitä summia ja opetella taloudenpitoa, jossa ei mene hukkaan rahaa eikä resursseja. Nyt Pikku-Ukon kanssa tuntuu siltä, ettei aivoparka millään ehtisi ja jaksaisi ajatella ja opetella kaikkea tätä. Silti haluan yrittää. 

No, laskelmat paljastivat mm. sen, että viimeisen vuoden ajan ollaan tonni miinuksella, eli ei säästöjä. Tämän vuoden alusta laskien säästöprosentti on ollut 26%. Artikkelin mukaan silläkin tasolla joutuu olemaan töissä seuraavat 32 vuotta. Käytännössä siis työurani olisi sillä about normaalin mittainen. Ja jollen olisi nähnyt sitä kilometrin pituista kululistaa kaikista törsätyistä ostoksista, niin olisin varmaan tähän ihan tyytyväinen - neljännes sentään jää säästöön. Vaan kun oikeasti tuo summa pienenee vielä koska siitä säästöstä maksetaan vielä seuraavan 3 kk:n kulut ja lainanlyhennykset (joka on säästöä juu, mutta ne korot ei) nyt kun ollaan hoitovapaalla. Todellinen säästöprosentti on siis jossain 15% huituvilla eikä lähimainkaan kyllä sillä tasolla, jota toivoisin. 

Jos säästöprosentti olisi 50, pitäisi tehdä 17 vuotta hommia eläkkeeseen. 65% tasolla vain 10,5 vuotta. Lapset tietysti hiukan monimutkaistavat kuviota - ei sitä matematiikkaa tietystikään, mutta sitä kuinka paljon voi ja kannattaa säästää. Mutta jos laskisi, että Pikku-Ukko on kouluikään asti melko tasakuluinen, ei vielä kauheasti harrastuksia tai isompia "haluja", niin tässä olisi vielä kuusi vuotta aikaa kerätä rahaa melko hyvää tahtia ja maksaa velkaa pois. Siinä ajassa ehtisin teoriassa maksaa lainan kokonaan pois. Pitäisikö se ottaa tavoitteeksi? Velaton ennen kuin Pikku-Ukko menee kouluun? Mutta entä ne muut lapset, jos sellaisia tulee? Ja äitiyslomat, hoitovapaat päälle? Huh. Velaton 10:ssä vuodessa? Vai lähtisikö siitä, että säästöprosentti vähintään 50% ja katsotaan mihin se riittää? Ei jotenkin motivoi ollenkaan samaan kuin tuo velaton 10 vuodessa, mutta jättää vähän pelivaraa osastoon lapset ja työttömyys jne. 

Pitää vähän miettiä. Varmaa on kuitenkin se, että pitää entistä paljon tarkemmin katsoa mihin ne rahansa tunkee ja pyrkiä vähän päättäväisemmin säästöihin. Ja selvitellä, mitä vaihtoehtoja olisi "sitten kun" - eli kun ei ole enää velkaa. Osa-aikaduuni tai jotain muuta hidastamista?

Paniikkisiivousta

Nythän on niin, että tasan viikon päästä Pikku-Ukko täyttää 1vee. Sitä varten meillä on juhlat, mikä siis meinaa, että tänne meidän hulppeaan kaksioon tuppaa väkeä kuin pipoa. Kriittistä väkeä, niinkuin äiti ja siivoushullut kaverit. Ja niin, me ei Jiin kanssa sitten taas olla sitä maailman siisteintä väkeä noin niinkuin perusasetuksilta, eikä siivous ole prioriteettilistan kärjessä varsinkaan silloin kun ollaan väsyneitä - niin kuin ollaan oltu kohta se vuosi ;)

Siivosin silloin ennen synnytystä ihan hulluna kotona (koska ei ollut odottaessa muutakaan tekemistä), joten kaikki vauvanihailijat pääsivät vielä suht siistiin lukaaliin ja uskalsin avata oven ilman paniikkia. Mutta nyt... kröhöm. No sanotaanko vaikka, että aika paljon hommaa on vielä, ennen kuin ollaan juhlakunnossa. Siivosin eilen Pikku-Ukon nukahdettua keittiötä ihan paniikissa ja aivan sairaasti aikaa saa kulumaan, kun oikeasti tekee sellaista tehoputsausta, jossa hinkuttaa kaakelit, mikron, järjestelee kattilahyllyt että saa kaiken kunnolla mahtumaan jne. Tälle päivälle olisi luvassa sama tehoputsaus vessalle ja jos ehdin, illalla ajan Jiin ja pojan anoppilaan ja imuroin ja vahaan parketin. Sitäkään ei ole pariin vuoteen tehty...

Siinä välissä käydään vielä juhlistamassa kälyn babyshowerit. Sinne meni taas kolme ostopistettä, koska hommasin hänelle uutena lämmitettävän kaurapussin - siitä kun on mulle ollut niin kivasti hyötyä niin supistuksiin, jälkikramppeihin ja rintatulehdusten hoitoon sekä ihan siihen normi imetysniskan hoitoon. Tiedän, olisi voinut helposti tehdä sen itse ja säästää pisteet johonkin muuhun, mutta minkäs teet kun keksin lahjaidean niin myöhään. Heidän LA on muuten melkein sama kuin Pikku-Ukon syntymäpäivä. Saas nähdä milloin ensimmäinen serkku sieltä haluaa putkahtaa. Toivottavasti kuitenkin malttaa vielä nämä juhlinnat odotella rauhassa, koska tarvitsen sen hetken hengähdystauon kaikesta tästä siivoamisesta...

Tyynyrosvo

Joku sanoi joskus, että kun lapsi alkaa itse hakea päätään korkeammalle, laittaa käsiään päänalle jne. voisi siirtyä lastentyynyn käyttöön. Meille pitäisi ilmeisesti sitten hankkia jostain se tyyny, koska Pikku-Ukko on nyt viikon joko varastanut härskisti mun tyynyn (tunkemalla vaan siihen) tai sitten käyttämällä mua vielä härskimmin tyynynä. Käsi, rintakehä, vatsa, kaikki käy aluseksi ja jos äiti nyt sattuu heräämään niin aina parempi. Jotenkin ihan liikkistä - ja toisaalta: parempi hommata se tyyny asap, koska yö yöltä meno on ollut raisumpaa ja päätuen etsiminen tomerampaa. Tämä on vähän sellainen asia, jota ostolakosta ja ekohuolista huolimatta en haluaisi ostaa käytettynä, joten eiköhän suunta ole lähimarkettiin...

Unelmaduuni sivu suun

Tiedättekö sen fiiliksen, mikä tulee kun kirjoittaa työhakemusta työpaikkaan, joka olisi just niin juuri mun juttu, ihan nappiprofiili ja toiveet linjassa ja mitä kaikkea? No, tänään tuli kylmää vettä naamaan, kun unelmaduunin HR-osasto ilmoitti, etten päässyt edes haastatteluun. Ei se mitään, ei päässyt 90 muutakaan hakijaa, mutta silti harmittaa ihan vietävästi. Kun se olis ollut just niin täydellinen homma mulle, sopiva seuraava askel, vähän uranvaihtoa, vähän enemmän mua.

Nyt pitää sitten keksiä jotain muuta. Mutta toisin kuin ennen, en aio lannistua. Olen tässä kevään aikana tajunnut sen, ettei kukaan muu tee mulle sitä elämää mitä haluan mun puolestani. Tämä ovi ei nyt auennut, pitää vaan jatkaa etsimistä ja kolkuttamista. Ehkä se löytyy mun nykyduunista jos osaan pitää silmät auki. Mutta kunnes löydän, en lopeta.

Uudella puhinalla tähän päivään. Ugh.

Vihdoin kunnon yöunia!

Pikku-Ukko on nukkunut viime päivinä ihan sairaan hyvin. Ja siten myös minä. Mulla ei ole ainakaan minkäänlaisia muistikuvia siitä, että me oltaisiin herätty kuin yhden kerran viime yönä ja sitten aamusta taas vasta. Iloitsen näistä öistä ja toivon, että sama meno jatkuu! On tässä tullut univelkaa siihen malliin kerättyäkin, että kunnon yöunet kelpaavat kyllä hienosti.

Pari syytä, jotka keksin tähän:

1. Kävelemään oppimisen jälkeen tuon villit heilumiset loppuivat kuin seinään - nyt nukutaan rauhallisesti paikallaan
2. Toinenkin ylähammas on jo ikenen läpi (eka piikki). Ilmeisesti sen johdosta toissayönä pojalla oli lämpöä ja eilinen kiukuteltiin, mutta yö oli jo hyvä
3. Kävelyn myötä ruokahalu kasvoi - kakka on nyt tullut tiheämmin ja pierutkaan eivät ole niin vaivanneet. Vai liekö se suolistokin vihdoin päässyt kunnolla vauhtiin (vihdoinvihdoinvihdoin)?
4. Laitoin pimennysverhon kunnolla meidän ikkunasyvennykseen, joten makuuhuoone on oikeasti pimeä myös aamuisin. 

Oli syy mikä tahansa tai kaikki edellisistä, minä menen pirteänä tähän päivään!

Tomera kävelijä

Toisayö oli aivan katastrofaalinen, Pikku-Ukko kääntyili, heittelehti, nousi unissaan kontilleen, potki, kieri mun ja Jiin päälle ja muutenkin venkoili niin, että mä sain unta vasta puoli kuudelta kun poika vähän rauhoittui ja lapsi itsekin oli ihan uninen koko päivän. Päikkäreille oltiin valmiita jo kun vasta pari tuntia oltiin oltu hereillä (nykyisin menee yleensä 4-5 tuntia), mutta nekin unet jäivät kesken kun viiden päivän ummetuksen jälkeen saatiin koko potallinen kakkaa huudon ja itkun kera. Reppana. Yritän saada neuvolasta lähetteen ummetuslääkärille, sen verran ikävää tuo meidän meno on siitä pehmentävästä lääkkeestä huolimatta.

Päivän järkytyksistä huolimatta tokat päikkärit sujuivatkin jo sitten hienosti ja kippaskappas, sen jälkeen tuo rohkaistui kävelemään taas. Nyt tuli pitkiä kävelysarjoja jo, ja ihanan tomeralla, keskittyneellä asenteella. Kun koko ilta oltiin harjoiteltu, uskalsi Pikku-Ukko jo alkaa itsekin tuuletella kävelyn päälle ja iloita uudesta taidosta, sitä oli ihanaa seurata.

Yöllä nukuttiin yli 13 tuntia ja oikein hyvää unta (ihanaa, sai äitikin nukkua, vaikka heräilyjä muutamia tulikin). Nyt jännitän, tuleeko tälle päivälle kävelytreeniä vai oliko se eilisen juttuja. Tai ehkä jotain kokonaan muuta?

Ei niin kivuton vaihto turvaistuimeen

Ostettiin jo taannoin Pikku-Ukolle turvaistuin kun tuolle meidän 12+ kiloiselle jässikälle kävi turvakaukalo aika nopeaan pieneksi. Ollaan sitä jemmailtu tässä kun ei jaksettu perehtyä asennukseen  ja poika kuitenkin vielä meni siihen kaukaloon (ja onhan se se turvallisin, vaikka jalat olis koukussakin). Päätettiin eilen ottaa härkää sarvista ja vaihtaa se istuin autoon nytheti ja testata matkalla illan grillijuhliin ja takaisin. Minä jäin nukuttamaan poikaa ja Jii meni manuaaliin tutustuttuaan säätämään istuinta - ja palasi takaisin melkein tuntia myöhemmin, kiroillen että ensi kerralla kun asentaa, ottaa mukaan kolme kaljaa asennusta varten ja sitten vielä toiset kolme toipuakseen siitä. No, saatiin poika istuimeen ja mietittiin, että on kyllä pysty tämä istuin - varsinkin paluumatkalla, kun poika nukahti ja pää retkotti niin hervottomana, että tuin hiukan kädellä ja toivoin, ettei tulisi kovin äkkinäisiä kaasutuksia.

Kirottiin koko istuin alimpaan maanrakoon ja minä mietin jo uuden istuimen hommaamista. Kunnes Googletettiin vähän enemmän ja ihan päin hemmettiähän se oli se asennus meillä. Että tittidii. Asennettiin kunnolla ja nyt toimii, jatkoa ajatellen laitan tähän videon asennuksesta, jotta kun ensi kerralla olen sormi suussa istuimen kanssa, voin sitten taas tarkistella. Eli näin asennetaan Britax Multitech II autoon, vauva-asentoon (eli siihen ei-niin-pystyyn) ja selkä menosuuntaan kallistettuna, voilá!

Päädyimme ko. istuimeen, koska meillä ei ole autossa isofixiä ja kuulemma pelkkä turvavyökiinnitteinen on silloin turvallisempi (oikein asennettuna, kröhöm...). Lisäksi halusimme selkä menosuuntaan -vaihtoehdon myös turvallisuussyistä ja kilot riittävät meidän jättiläislapsellekin vielä pitkään. Eri asia sitten, riittääkö jalkatila kuinka pitkään. Istuin ei ole saanut huippupisteitä enää naama menosuuntaan -vaihtoehdossa, joten luultavasti kun sen aika on, mietimme taas uutta istuinta. Silloin Pikku-Ukolla kuitenkin toivottavasti on jo pikkusisarus, joka voi ottaa tämän istuimen sitten taas käyttöön.

Kuten sanottu, oikein asennettuna tuntuu nyt ainakin taas hyvältä penkiltä, luottamukseni palasi. Vaan ihan semmoiset pikku terveiset sinne Britaxille, että käyttöohjeenne ovat kuraa. Siis ihan todella. Tämä video oli kertakaikkiaan paljon havainnollisempi, nyt se asennus ei tunnu enää lainkaan vaikealta.