Työn ja lapsen yhteensovittaminenhan on ihan helppoa (vaimitensenytmeni)

Jooei.

Terveiset blogihiljaisuudesta. Täällä on tehty töitä niska limassa, yksi isompi projekti saadaan päätökseen toivottavasti juuri ennen joulua ja tunnit paukkuvat joka suuntaan ja iloisesti. No, pääsenpä kunnon joululomalle ainakin, ei siinä mitään. Anoppi ja appiukko ovat hoitaneet koiraa, Jii oli reilun viikon kipeänä ja käytännössä hoisi sen ajan poikaa. On meillä arki siis rullannut, mutta siten, että minä en ole ollut osa sitä. Tuntuu aika pahalta.

Firmassa aloitettiin juuri myös yt:t, tätä samaa riemuahan on Suomessa nyt riittänyt monille. Kyllä se tästä. Projektitilanteestani johtuen voin olla aika turvallisin mielin, että hommat vielä jatkuvat, ja jos kävisikin hassusti, niin pieni hoitovapaa olisi vain hyvä (epäilen, että jos lappu oikeasti tulee, en ole ihan näin rauhallinen..). Vaan niin se taitaa mennä, että jääville jää tuplakiire eikä mitään taukoja kannata edes kuvitella pitävänsä, jos duuni säilyy. Kun vaan Jii löytäisi vakiduunin, niin voisi edes miettiä hölläävänsä itse, tässä tilanteessa ei oikein muuten voi kun mennä eteenpäin sen mukaan mitä työnantaja käskee. Sain puhuttua kuitenkin jatkoa (tällä hetkellä teoreettiselle) osa-aikaisuudelle maaliskuulle, jotain bonusta sekin. Nyt ensin katson vain jouluun asti ja tuon projektin päätökseen, parempi valita ihmisen kokoisia tavoitteita ja keskittyä niihin.

Onneksi meillä ne yöt ovat nykyisin lähes poikkeuksetta hyviä, herätään korkeintaan kerran tai kaksi, useimpina nukutaan jonnekin kuuden hujakoille. Kun vain osaisi mennä nukkumaan ajoissa, mutta eilenkin kukuin jonnekin yhteentoista ja liian lyhyeksi jäi unet taas kerran. Laatu korvaa, kai?

Raskaana en ole toiveista huolimatta vieläkään. En edes jaksa miettiä montako kiertoa on jo yritetty, taitaa olla seitsemäs tai jo yli. Luulen, että viime kierrossa jotain tarttui hetkeksi mukaan, koska puolessavälissä kiertoa nukahdin parina iltana melkein pystyyn jo ennen ysiä ja pientä ällötystä oli myös ilmassa. Menkat oli pari päivää myöhässä, mutta juuri kun toiveet alkoivat herätä, alkoivat ne menkatkin. En oikein tiedä, mitä toivoa tästä kierrosta. Parempi olla ajattelematta.

Pikku-Ukko on kehittynyt nyt ihan valtavasti ja tekisi niin mieli kirjoittaa siitä. Mutta olen liian väsynyt yrittääkseni edes prosessoida, mikä kaikki on muuttunut. Joku sanojen herkkyyskausi nyt on, sanotaan minä ja äiti ja anna ja kissa ja nenä ja kukka ja koira ja pappa ja mummi ja sitten ihan tolkuttomasti sitä omaa klingonia. Ja ymmärretään vielä enemmän. Mutta silti tässä vaiheessa on pakko myöntää, että paras kohta mun päivää on se, kun tulee iltaimetys (niin. ei olla vieroituttu siitä vieläkään...) ja saan hetken töllöttää Murdochin mysteerejä tai muuta yhtä järkevää. Pitäisi oikeasti saada se väsymyksen kierre katkemaan, että jaksaisi panostaa vähän kauemmin lapseensa eikä olisi niin häiriöherkkä ja poissaoleva koko ajan. Hyviäkin hetkiä on siellä välissä, kylvetys ja iltasatu ja tänään raastettiin yhdessä porkkanaa ja tehtiin ruokaa. Se läsnäolevampi arki on ihan siinä käden ulottuvilla, mutta siihen ei vaan jotekin jaksa tarttua, kropassa ei riitä tehot.

Katsotaan nyt jotenkin jouluun ja sitten hetki huilataan. Sitten Pikku-Ukko vaihtaakin päiväkotiin ja ollaan Jiin kanssa varauduttu olemaan enemmän kotona ja lyhentämään alkuun päivää. Jiillä on lomiakin vaikka kuinka käyttämättä, joilla tasataan sitä alkua. Sitten voi toivottavasti hetkeksi keskittyä itseensä ja miettiä, miten saisi tämän työarjen vähän paremmaksi. Keinojahan varmasti on, kun vaan ensin projektin osalta vähän helpottaa, että kaikki energia ei mene siihen, että huomaa yöllä pohtineensa, mitä kaikkea pitää seuraavana päivänä saada tehtyä.

Minähän olen aina valittanut siitä, että isä oli paljon pois kotoa, kun olin p