Oho. Äitiyslomalle jäännin lisäksi todettava, että aika menee joko kesästä tai vapaudesta johtuen ihan hurjaa tahtia. Vastahan oli heinäkuun alku ja nyt enää puolitoista viikkoa, niin Pikku-Ukon päiväkoti alkaa uudestaan. Jiin kesälomat loppuivat jo ja minä tässä yritin päästä kärryille tulevista talousasioista, kun internet tiesi kertoa että työnantaja suunnittelee yt:itä taas syksylle. Periaatteessahan perhevapailta ei voi irtisanoa, mutta hiukan tää taloudellinen tilanne ahdistaa silti, kun yhtä kämppääkin käytiin katsomassa ja mietittiin mahdollisuuksia. Kela on toistaiseksi antanut päätöksen vain äitiysavustuksesta (ei todellakaan tarvittu toista pakkausta, kaapit muutenkin ihan täynnä vauvakamaa). Niin paljon mietittävää ollut, että tentteihin lukeminen on jäänyt ja kippaskappas yliopiston kirjat olivat keränneet jo 7 euroa myöhästymismaksujakin - joskus todella kannattaisi mieluummin toimia kuin jäädä vain pohtimaan.
Mutta kaikenlaisissa mietteissä siis yhtäkkiä ollaankin viimeisellä kolmanneksella ja nyt on se synnytyksen läheisyys alkanut tunkeutua tajuntaan, kaikki ne viime synnytyksen ikävät puolet (kommunikaatio-ongelmat, käynnistämisen rajoitteet, epiduraali juuri ennen ponnistusvaihetta) on käsittelyssä ollut myös. Ei voi sanoa, että pelottaisi se synnytys, pidin sitä viimeksi melko lailla helpompana nakkina kuin aiempaa 9 kuukautta, mutta kyllä se tosiaan mietityttää taas, että kuinkahan sujuu ja että toivottavasti hyvin. Mietin, josko ilmoittautuisin synnytyslaulukurssille, niitä olisi syksylle Helsingissä tarjolla. Jotain matalaa aa:ta muistan päästelleeni viimeksi ihan luonnostaan, olisi hauska vähän laajentaa tuota oppia. Vaan kun sen lisäksi piti saada niitä opintoja edistettyä elokuussa, katsotaan nyt sitten miten tämä kaikki saadaan sujumaan.
Vointi on ollut ihan ok. Verta ei ole enää näkynyt, olen kyllä hiukan epäillyt josko alapäähän olisi kesän colanlipityksen ja sokerin syönnin johdosta pesiytynyt hiiva, koska valkovuoden määrä on ihan sairas. Olen välillä limakalvojen kuntoa tukeakseni hiukan laittanut estrogeenivoidettakin, josko selvittäisiin ilman varsinaisia hiivalääkkeitä. Painoa on varmasti tullut lisää niin paljon, että parin viikon päästä neuvolan vaa'alla hävettää. Vatsa on ihan jär-kyt-tä-vän kokoinen ja raskausvaatteissakin on pitänyt siirtyä siihen väljempään osastoon. Olihan se maha siis viimeksikin iso, vaan minkäs teet kun on niin lyhyt selkä, ei se kohtu mahdu muuallekaan kasvamaan. Onneksi vatsa näkyy edelleen vain sivuprofiilista, eikä levenemistä ole vielä muutoin juuri tapahtunut. Se kyllä viimeksikin taisi tulla juuri tässä loppusuoralla, käsivarsiin, kylkiin, leuan alle ja ahteriin. Yritän päästä syksyn myötä taas ryhtiin syömisten kanssa, ettei kiloja olisi ihan niin paljon tiputettavaksi kuin viimeksi (lähes 20 kg, joista sairaalaan ei kyllä jäänyt juuri mitään).
Selän kanssa pärjäilen vielä, vaikka kääntyminen yöllä sängyssä tekee välillä tiukkaa. Jalat tuntuvat putoavan irti lantion kuopista, kaikki nivelet löystyvät jo ja painonsiirto toiselle puolelle aiheuttaa koomista naksumista. Ruoansulatus on niin hidas, että jos unohdan syödä kuitulisän kahtena päivänä putkeen, olen ongelmissa. Mansikat iltasella närästävät, mikä kismittää, kun niitä nyt vihdoin saisi. Samaa tekee piparminttutee, jolla olen yrittänyt hillitä colan juomista. Jännä kyllä, cola ei vieläkään aiheuta mulla mitään ikäviä oireita (paitsi vieroitusoireita...).
Mutta yleisesti ottaen kyllä sujuu tosi hyvin. Nukutaan Pikku-Ukon kanssa kyllä melkein 3h kesäpäikkäreitä, mutta muuten olen jaksanut ja jopa iloinnut pikkukakkosen möyrimisestä. Hän heittää vatsassa volttia edelleen, mikä on kyllä jo aika epämukavaa ja välillä saa aikaan sen, että mahaliikkeet eivät tunnu kuin jossain ihan selän suunnalla vaimeana. Ja sitten hän taas pyörähtää ja vipellystä on melkein jatkuvasti, varsinkin öisin. Ei ilmeisesti ole yönukkujaa tulossa tästäkään lapsesta, voi ei.
Tällaista täältä. Kolme viikkoa pääsääntöisesti mökkielämää vietetty, kohta alkaa olla jo ikävä ihan kotiinkin.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti