Lahjaton joulu

Meidän perhe on nyt jo pari vuotta viettänyt lahjatonta joulua - lähinnä siksi, ettei kukaan meistä oikeasti tarvitse juuri mitään ja jos tarvitsee, niin ollaan tultu siihen tulokseen, että sen voi antaa lahjaksi silloin kun tarve ilmenee (tai hommata itse, jos niikseen tulee). Markkinoitiin asiaa myös Jiin porukoille viime vuonna ja ihan ei mennyt vielä putkeen (=me ei hommattu lahjoja ja silti niitä tuli...), mutta tänä vuonna on uusi yritys. Pikku-Ukkoa saa toki lahjoa, mutta hänenkin osaltaan ollaan yritetty laittaa toiveisiin käytännöllisempiä lahjoja - kävelykärryä, hihallista ruokalappua ja sormisyömiseen soveltuvaa imukupein pöytään kiinnitettävää tarjotinta ja niin pois päin. Varmaan jotain muutakin tulee, mutta toivottavasti vähän vähemmän. Tässä vaiheessa kun poika ei vielä joulua edes hahmota ei minusta olisi vielä niin väliksikään, että kaikkialta tulee lahjoja ja jatkossakin haluaisin kaiken tämän tavaran keskellä pitää maltin lahjojen osalta myös pojan osalta.

Vaikeaksi lahjattoman joulun tekevät ne kaverit, jotka vinkeistä huolimatta antavat lahjoja joka joulu. Niitä on tietty kiva saada, mutta koska olen maailman surkein lahjan antaja, niin niihin liittyy valtava vastalahjastressi, jota en arvosta sitten pätkääkään. Nykypäivänä, kun kaikilla on jo kaikkea ja maailma on täynnä mitä karseampaa krääsää, jota näin joulun alla oikein lapataan siihen etualalle, ettei vaan kaupasta löydä mitään kivaa, sopivan ja tarpeellisen lahjan etsiminen on ihan kamalaa. Yäk. Tänä vuonna oikein erityisesti kaikki mun joulumieleni on järjestäen kadonnut välittömästi sillä hetkellä kun astun kauppakeskuksen ovesta sisään, näen ihmisjoukot ja kuulen mitä järkyttävämpiä versioita joululauluista. Ihan oikeasti mulle riittäisi mieluummin halaus ja jos on pakko jotain antaa, niin vaikka kiva kortti, johon kirjoittaa ajatuksella yhden rivin.

No, kolme poikkeusta sääntöön. Kummipoika sai duploja ja kaksi PikkuUkon ikätoveria saa kirjan. Tai oikeastaan neljä, koska pyysin veljeä tuomaan ulkomailta Starbucksin kahvallisen termosmukin Jiille - hän kun tykkää aamulenkillä koiran kanssa hörppiä kahvit mukista ;) Mutta se ei mene pakettiin, vaan heti käyttöön. Juuri tuon verran pystyin venymään. Katsotaan, kuinka meidän käy - olen yrittänyt vähän joka suuntaan, mistä pelkään lahjoja tulevan vielä erikseen hokea, ettei meille tätä nykyä mahdu mitään, eikä me tarvita mitään. Ehkä pitää alkaa hokea vielä, ettei meillä ole kohta varaa ostaakaan mitään teille takaisin, jospa sitten uskovat.

Kaikesta tästä lahja-angstista huolimatta joulu on mun mielestäni kaikkein ihanin juhla vuodessa. On ihanaa kokoontua koko perhe yhteen ja olla vaan. On olemassa kivojakin joululauluja ja vaikken pipareista tykkää, niin tässä joulukuussa olen vetänyt jo törkeät määrät piparitaikinaa suoraan pakastimesta ;) Pimeään vuodenaikaan arvostan sitä, että joka puolella on pieniä jouluvaloja ja ihmiset (ei kaikki, valitettavasti) hetkeksi chillaa ja on mukavia, vapautuneita itsejään. Näitä elementtejä haluan pojallekin näyttää ja juuri näiden vuoksi joulua juhlia. Ei siihen mitään tavaroita tarvitse - suotakoon silti lapsille se hyvin mietitty paketti tai kaksi.

Ihan kokonaan toinen keskustelu onkin sitten se joulupukkiasia. Onneksi sitä ei vielä tänä jouluna tarvitse miettiä :)