Paniikkisiivousta

Nythän on niin, että tasan viikon päästä Pikku-Ukko täyttää 1vee. Sitä varten meillä on juhlat, mikä siis meinaa, että tänne meidän hulppeaan kaksioon tuppaa väkeä kuin pipoa. Kriittistä väkeä, niinkuin äiti ja siivoushullut kaverit. Ja niin, me ei Jiin kanssa sitten taas olla sitä maailman siisteintä väkeä noin niinkuin perusasetuksilta, eikä siivous ole prioriteettilistan kärjessä varsinkaan silloin kun ollaan väsyneitä - niin kuin ollaan oltu kohta se vuosi ;)

Siivosin silloin ennen synnytystä ihan hulluna kotona (koska ei ollut odottaessa muutakaan tekemistä), joten kaikki vauvanihailijat pääsivät vielä suht siistiin lukaaliin ja uskalsin avata oven ilman paniikkia. Mutta nyt... kröhöm. No sanotaanko vaikka, että aika paljon hommaa on vielä, ennen kuin ollaan juhlakunnossa. Siivosin eilen Pikku-Ukon nukahdettua keittiötä ihan paniikissa ja aivan sairaasti aikaa saa kulumaan, kun oikeasti tekee sellaista tehoputsausta, jossa hinkuttaa kaakelit, mikron, järjestelee kattilahyllyt että saa kaiken kunnolla mahtumaan jne. Tälle päivälle olisi luvassa sama tehoputsaus vessalle ja jos ehdin, illalla ajan Jiin ja pojan anoppilaan ja imuroin ja vahaan parketin. Sitäkään ei ole pariin vuoteen tehty...

Siinä välissä käydään vielä juhlistamassa kälyn babyshowerit. Sinne meni taas kolme ostopistettä, koska hommasin hänelle uutena lämmitettävän kaurapussin - siitä kun on mulle ollut niin kivasti hyötyä niin supistuksiin, jälkikramppeihin ja rintatulehdusten hoitoon sekä ihan siihen normi imetysniskan hoitoon. Tiedän, olisi voinut helposti tehdä sen itse ja säästää pisteet johonkin muuhun, mutta minkäs teet kun keksin lahjaidean niin myöhään. Heidän LA on muuten melkein sama kuin Pikku-Ukon syntymäpäivä. Saas nähdä milloin ensimmäinen serkku sieltä haluaa putkahtaa. Toivottavasti kuitenkin malttaa vielä nämä juhlinnat odotella rauhassa, koska tarvitsen sen hetken hengähdystauon kaikesta tästä siivoamisesta...

Hoitovapaalla ja ostolakko

Tänään on siis ensimmäinen hoitovapaan päivä ja seuraavaan palkkapussiin on 3 kk. Koska lainanlyhennykset menevät silti kellontarkasti tästä eteenpäinkin, päätin että meillä supistetaan hoitolakon kunniaksi menoja. Ihan lanseeraamalla yksinkertainen tavaroidenostolakko. Eli palveluita ja ruokaa sopii ostaa entiseen malliin (toki fiksusti katsoen), mutta tavaroille tuontikielto. Koska aikaikkunaan osuu mm. töihinmeno ja melkein kaikki meidän perheen juhlat, olen valmis joustamaan tarvittaessa hiukan. Lievennyssäännöt ovat seuraavat: kesälle on käytössä yhteensä 30 ostopistettä. Aina jos ostaa jotain kokonaan uutta, vähennetään 3 pistettä. Jos ostaa käytettyä, lähtee 1 piste. Toivon, että sillä saisin jotenkin tämän ostelun kuriin tai ainakin suunnattua second handiin.

Eilinen työpalaveri menikin sitten vähän eri merkeissä kuin luulin, ei ollut valmista mietintöä vaan käytettiin ihan kolmen hengen voimin tunti minun uratoiveideni ja vahvuuksien miettimiseen. Eli pohdittiin enemmänkin sitä, mitä kaikkea voisin tehdä ja olisiko se kiinnostavaa. Isot plussapisteet työnantajalle, tuli ziljoona kertaa parempi mieli koko töihinpaluusta ja ahdistus väheni huomattavasti. Harmi vaan, että kun en ollut valmistautunut tällaiseen, niin vähän huonosti osasin lonkalta sitten kuitenkin kertoa, mitä se konkreettisesti olisi mitä haluaisin tehdä. Jotain sain kuitenkin ulos ja syteen tai saveen, sanoin myös että teen mieluummin kiinnostavia hommia vaikka se tarkoittaisi hiukan projektiluontoisempaakin tehtävää. Voihan se olla, että seuraavissa yt:issä olen sitten ensimmäisenä lähdössä tuollaisella tehtävänkuvalla, mutta ehkä sitä pitää sitten suhtautua siihen niin, että se on se viimeinen potku persuksille hakeutua johonkin muihin tehtäviin.

Ja niin, se eka ylähammas tuli vihdoin läpi ikenestä. Jippiaijee! Meno rauhottui huomattavasti, mikä oli just hyvä koska Pikku-Ukko oli eilen melkein 6 h Mummin hoidossa - ensin tuo työjuttu ja sitten koiratreenit siihen päälle. Hyvin oli sujunut. Kyllä tämä tästä vielä.

Persaukisten perhe

Toisen auton talvirenkaat, toisen auton kesärenkaat, molempien autojen jättihuollot, toisen auton tuulilasi, vauva ja kaikki vauvantarvikkeet, häät ja ristiäiset, uusi pakastin, koiran kohtutulehdus, selkäkuvaus ja tuleva sterilointi, meikän gynekeikka ja lääkkeet sekä erilaiset vakuutusmaksut. Niistä on meidän perheen rahankato tehty. Ai niin juu, ja veromätkyt!

Järkytyin, kun ehdin ajan kanssa summata tämän vuoden kuluja yhteen. Ei ihme, että rahaa on hätätilatililtä kadonnut nopeammin, kuin ehtii tajuta. Näin pahasti en koskaan muista eläneeni yli tulojen ja kohta puoliin myös yli varojen. Käytiin vakava keskustelu Jiin kanssa meidän taloudesta. Mitä tehdään? Tänä vuonna kyllä vielä pärjätään, mutta entä ensi vuosi? Minun mahdollinen hoitovapaa ja Jiin epävarma työtilanne yhdistettynä koko ajan kasvavaan Pikku-Ukkoon, jonka tavaroihin ja tarvikkeisiin tuntuu myös uppoavan kiva penni poikineen. Nyt on pakko alkaa miettiä ratkaisuja koko ajan huononevaan tilanteeseen - entä jos ensi vuonna meillä onkin toinen työttömyystuilla ja toinen kotihoidon? Ennen kuin päästään kartoittamaan koko tilannetta, sovittiin että nyt kun tullaan Tukholman reissusta otetaan seuraavat kaksi kuukautta säästön kannalta. Jii nyt tuhlaa aika vähän muuhun kuin ulkona syömiseen ja sekin on vähän työstä johtuvaa olosuhteiden pakkoa. Mutta minä, joka olen aika huoleti vingutellut tässä kesän rahaa menemään joudun nyt kyllä ottamaan itseäni kunnolla niskasta kiinni. Nyt katsotaan, mitä tarvitaan ja ostetaan vasta sitten. Yritän tehdä säästöprojektista itselleni mielenkiintoisen ja haastavan koittamalla ainakin lokakuun kitkuttaa niin vähällä kulutuksella kuin pystyn (sori Suomi ja kestävyysvaje...). Ihan hyvä ajatus se on senkin vuoksi, että tuleepa ainakin mietittyä nyt oikeasti myös sitä, että onko meidän mahdollista selvitä kotihoidontuen rahoilla.

Olihan meillä unelma yhteisestä kämpästäkin, vähän pihaa ja kunnon säilytystilat ja Pikku-Ukolle oma huone, mutta sekin saa nyt sitten odottaa vielä hetken. Haluaisin niin eroon tuosta toisesta kotterosta, koska ihan silkkaa idiotismia on vielä tässä tilanteessa kahta pitää (eikä oikeasti meillä käyttöäkään ole enää niin paljon). Jiitä vaan sylettää luopua siitä pienemmästä, kun siihen tehtiin juuri tosi kallis huolto suhteessa sen jälleenmyyntiarvoon. Olisi juu pitänyt miettiä silloin paremmin, mutta kun hahhaa tässä on ollut vähän kaikenlaista muutakin mietittävää viime aikoina.

No, nyt kun taas tajusi tilanteen, pääsee sitä ratkomaankin.

Tais vähän lähteä räpylästä tää sosejuttu...

Yksi kuva kertoo enemmän kuin tuhat sanaa. Eilisen ostokset: porkkanoita, palsternakkaa, kurpitsaa sekä parsa- ja kyssäkaalia. Uudessa pakastimessa on jo soseet tehtynä anopin omenoista ja kotimaisesta parsakaalista ja kesäkurpitsasta. Eilen höyrytin ja soseutin kuvan aineksista kyssäkaalit ja kurpitsan, muut jäivät tämän illan savotaksi. Mulla ei ole jääpalamuotteja niin paljon, että saisinkaan sen enempää tehtyä kerralla pakkaseen, noidenkin kanssa oli vähän mahduttamista jo. Mielessä huutaa vaan, että pakkopakkopakko tehdä nää nyt kun saa hyvää ja kotimaista, taisi mennä vauvanruokakurssin tädin valistuspuheet vähän liian syvälle jakeluun. Vaikka kivaahan tää on. Kurpitsa näytti ainakin siltä, että pitää ottaa omaankin käyttöön laajemmin, vaikka maku olikin yllättävän lähellä ihan taviskesäkurpitsaa - ainakin tällä yksilöllä. Tekiskö kurpitsakeittoa? Tai piirakkaa?

Pikku-Ukon sosetehdas ja muut päivän ahkeroinnit

Eilen oli oikea tehopäivä ja hyristelin kuulkaa sellaisena kotihengettärenä, että! Saatiin vihdoin aamusta käytyä Citymarketissa, josta kalastin mukaan kotimaista omppua sekä kyssä- ja parsakaalia. Poika jaksoi reissussa yllättävän hyvin, vaikka olikin hereillä kärryissä pitkään, upeaa. Vain juuri ennen kassoja tuli pienet känkkäränkät ja nekin todella niin pienet, että kohtaus häipyi ostoskeskuksen muuhun hälinään.

Kotio päästyäni käynnistin sosetehtaan - paloittelin hedelmät ja juurekset ja yritin tehdä juuri niin kuin siellä kurssilla sanottiin, tasaisia paloja jotka kypsyvät samaan aikaan. Ja vahtasin silmä kovana, ettei höyryttely mene yli. Muuten ei voi kyllä oikein väittää, että olisi noiden vauvamössöjen tekeminen ihan liian vaikeaa, koska höyrytetyt biitit isketään sitten tehosekoittimeen kuumana ja vedetään tasaiseksi tahnaksi. Sose annostellaan jääpalamuotteihin ja isketään suoraan pakastimeen (se ehtii jo annostellessa jäähtyä kylliksi). Meillä ainakin suurin pullonkaula näkyi olevan juuri jääpalamuottien vetoisuus, joten osa kasviksista jäi huomiselle valmistukseen, kun jäätyneet palaset voi lykätä edelleen isompaan rasiaan tai Minigrip-pussiin ja ottaa sieltä aina pala kerrallaan käyttöön.

Sitten kun niitä ottaa sieltä pakkasesta, niin voi vielä tsekata koostumuksen ja lisätä vaikka vähän äidinmaitoa päälle, niin saa ohuen ja tutumman makuisen soseen. Sen verran minäkin funtsin etukäteen, että maitoa ei kannata lisätä vielä soseutusvaiheessa, koska sen soseen säilyvyys on max 3 kk kun taas pelkkä vihannesmössö kestää hyvänä vuoden.

Soseiluiden päälle hyödynsin vielä vanhat banaanit pöydältä ja väänsin satsin banaanileipää. Ai hitsit, että se on kyllä hyvää ja niin vähällä vaivalla, ettei ole vaiva ollenkaan! Oikeastaan sitä haluaa odottaa, että ne banaanit pääsevät vähän vanhaksi, niin saa hyvän syyn tehdä sitä. Saatoin ihan "pikkuisen" lipsahtaa myöskin jäätelöön (kahteen otteeseen, kröhöm, koska illalla piti vetää annos jätskillä myöskin). Mutta mielestäni ansaitsin kunnon keittiöurakoinnista vähän palkintoa ja niin, sanoinko jo, että se banaaaanabread on vaan niin hyvää?

Illalla käytiin Pikku-Ukon kanssa kokeilemassa myös kuorotouhuja pitkästä aikaa. Minä lopetin työkiireisiin pari vuotta sitten ja päätin, että nyt jos poika suinkin käyttäytyy kunnollisesti, niin voisin aloittaa uudelleen ja ottaa sen mukaan (meillä on onneksi tosi lapsimyönteinen kuoro). Muu porukka otti kyllä ihan innolla meidät taas vastaan ja Pikku-Ukkokin käyttäytyi ihmisiksi, lauloi jopa äänenavauksessa mukana. Aika söpöä! Ainoa miinus illassa oli se, etten muistanut katsoa etukäteen juna-aikatauluja ja missasin sitten sopivan junan muutamalla kymmenellä sekuntilla. Harmitti kovin, kun seuraava tuli vasta puolen tunnin päästä ja siinä välissä poika ehti tajuta, että täällä on kylmä ja väsyttää eikä ruokaakaan ole tippunut pitkiin aikoihin.

Olisi voinut kuvitella pojan sitten vihdoin kotia päästyä hyvin, vaan kun ei - piti taas vaan selittää ja syödä nyrkkiä ja tuijotella sieltä menemään. Vasen rinta oli jo ihan räjähdyspisteessä kun ei poika syönyt siitä kunnolla ennen kuoroakaan ja se alkoi valuttaa oikein urakalla, niin että juuri pestyt farkut ja paita olivat ihan nesteessä. Muutoin ei tuollaisia onnettomuuksia juuri ole sattunutkaan, mutta nyt falskasi ja oli pakko juoksuttaa Jii etsimään rintapumppu. Siinä missä viimeksi pumpatessa rinnoista ei tihkunut juuri mitään, nyt vasen rinta antoi heittämällä 80 milliä ja enemmänkin olisi, mutta siinä vaiheessa vihdoin sain Pikku-Ukon kokeilemaan syöntiä taas ja lopputyhjennys hoitui näin luonnollisesti. Outoa tuossa pumpatussa maidossa oli vain se, että se näytti ihan laimealta litkulta, ilmeisesti pelkkää rasvatonta etumaitoa siinä vaiheessa. Laitoin kahteen pieneen Minigrip-pussiin nekin ja pakkaseen nimikkeellä etumaito, ei syötettäväksi - laimennan sitten vaikka soseita vähän sillä tavaralla. Syöttöön siitä tuskin olisikaan, ainakaan kovin täyttävään sellaiseen.

Viikossa ei taida jaksaa kovin montaa yhtä tehokasta päivää, siksi lähdetäänkin loppuviikosta chillailemaan taas mökille. Ensin kuitenkin rokotetutkimus, osa 2 ja parit kaveritreffit. Ja niin kuin minä luulin, ettei nämä äitiysloman päivät ikinä täyty millään, mulla on nyt vilkkaampi sosiaalinen elämä kuin töissä ollessa...

Säästäminen ja rahankäyttö

Randompostaus rahasta tänne väliin, koska aamun Hesarin juttu innoitti.

Itse olen ollut siitä kiitollisessa asemassa, että todellista puutetta tai köyhyttä ei ole koskaan pitänyt kärsiä. En ehkä ole osannut sitä arvostaakaan niin paljon kuin pitäisi, mutta nyt viime aikoina kaikenlainen rahaan ja kulutukseen liittyvä on saanut enemmän valtaa mielessä, varmaan jo tulevan lapsenkin vuoksi.  Opiskeluaikana oli pari hetkeä, jolloin tili näytti nollaa (ja kahdesti se on käynyt oman huolimattomuuteni vuoksi miinuksellakin) ja piti oikeasti ottaa itseään niskasta kiinni ja miettiä, miten rahaansa kuluttaa. Koska fuksivuotta lukuunottamatta kävin koko opiskeluajan jonkinlaisessa työssä, ei välitön hätä ole koskaan ollut kuitenkaan ihan lähellä - aina oli mahdollisuus käydä elokuvissa eikä yhtään opiskelijasitsiä pitänyt jättää väliin siksi, että olisi ollut rahaton. Oma turvansa on aina ollut myös siinä, että tiedän 100% varmuudella, että jos jotain ihan kamalaa olisi käynyt, olisin aina voinut tukeutua vanhempiini. Onneksi muutamaa poikkeusta lukuunottamatta ei ole tarvinnut, omaa ylpeyttä voi kasvattaa siinäkin että tuntee pärjäävänsä omillaan, vaikka varmasti mielellään olisi enemmänkin apua annettu. Jossain vaiheessa oli ylpeyskysymys esimerkiksi se, että maksoin itse omat ruokani ravintolassa, aina - nykyään jo osaan päästää sen verran irti, että jos joku haluaa tarjota niin tarjotkoon. Kyllä se pitkässä juoksussa aina tasaantuu.

Olin opiskeluajan ja pari seuraavaa työvuotta pääsääntöisesti sinkkuna ja kulutus oli sellaista elämään opettelevan, vapaan sinkun touhuja: välillä pieniä ylilyöntejä, useinkin liikaa ruokaa jota ei yksin jaksanut (tai viitsinyt - olinpa eko!) syödä ja ehdottomasti liikaa vaatteita ihan todella huonoilla perusteluilla. Ja kirjoja, kirjoja, kirjoja - uutena ostettuna tietysti. Samalla piti omaa kotia vähän sisustaa, miettiä omaa tyyliä ja siinäkin tuli tehtyä ihan käsittämättömiä virhearvioita. Yhden vuoden työelämästä vietin ulkomailla ja silloin ravintolat ja kahvilat tulivat tutuksi, samoin hotellihuoneviihdykkeeksi ostetut - kuinkas muutenkaan - kirjat ja DVD:t tulivat tutuiksi. Kun mietin kaikkea sitä rahaa, jonka olen ihan turhaan käyttänyt, hirvittää. Ja ennen kaikkea harmittaa.

Pari vuotta työelämässä olleena ostin vihdoin oman kämpän, josta kiltisti on maksettu lyhennyksiä joka kuukausi. Kämppä oli kahden vuoden etsinnän jälkeen juuri sellainen, mitä etsinkin - kaksio kivalta, tutulta alueelta ja isot ikkunat etelään ja länteen, iso parveke. Saunakin on, mutta minulle se on miinus, en voi tajuta vieläkään järkeä siinä, että vähän reilun 50 neliön kämppään tungetaan sauna, muttei kunnon säilytystiloja! Asunnon oli omistanut vain yksi asukas ennen minua, vanha rouva. Rouvan kuolinpesä asuntoa myikin ja muistan silloin jossain sinkkusynkkyydessä miettineeni, että tässä asunnossa minäkin voisin sitten asua elämäni loppuun asti - yksin en varmasti kaipaisi yhtään lisäneliötä siivottavaksi. Vähänpä tiesin, että ei aikaakaan kun Jii tulisi mukaan kuvioon, tai koira, tai sitten pieni lapsi...

Silti mietin raha-asioissa sitä, että kuinka paljon sitä todella tarvitsee. Hesarin jutussa oli haastateltu ihan todellista köyhyyttä kokeneita ihmisiä ja se on kyllä aina silmät avaavaa. Ja silti: miten on mahdollista, että heiltäkään ei suoranaisesti tunnu puuttuvan mitään, että joku osaa järjestää arkensa siten, että siinä on kaikki mitä perhe tarvitsee (paitsi se pelkkien ranskalaisten lapsille syöttäminen oli aika kova juttu, siinä on jo oikeaa puutetta). Ystäväpiirissäni on muutama sellainen ihminen tai perhe, jotka selvästi muita enemmän joutuvat raha-asioiden kanssa tuskailemaan tulojen pienuuden vuoksi ja ihailen ihan valtavasti sitä taitoa, joilla nämä saavat arjen luistamaan ja ainakin ulospäin sen vaikutelman, että tärkeisiin asioihin riittää silti rahaa. Kyllä se sumplimista näkyy vaativan, mutta onnistuu. Tai ehkä he sitten vaan jättävät kertomatta kaikki ne asiat, joita kyllä olisi tehnyt mieli, mutta piti jo kättelyssä torpata unelmalistalta epärealistisuuden vuoksi.

Minulla vei aikaa oppia elämään kahden hengen taloudessa, missä yhtäkkiä olikin joku toinen jakamassa hoitovastikkeeseen, sähköön ja ruokaan liittyviä kuluja. Yhtäkkiä rahaa oli vähän enemmän - ja silti ei ollut, koska menojakin oli enemmän (treffit, miehen välillä ihmeelliset talousostokset, yhteiset huonekalut, matkat jne.). Meillä on heti yhteen muuttamisesta asti ollut yhteinen taloustili, jonne molemmat ovat laittaneet kiltisti 200euroa kuussa - näistä on ostettu ruoka ja isommilla reissuilla auton polttoaineet ja esim. ne parvekesohvien tyyppiset hankinnat. Lisäksi muutamista laskuista ollaan sovittu, että toinen säännöllisesti hoitaa ne ja ihan tyytyväisiä ollaan systeemiin oltu. Olen miettinyt, että kun meidän kesällä pitäisi mennä naimisiin, niin muuttuuko talouden suhteen mikään? Ei varmaan tässä vaiheessa, paitsi nyt jo tajuntaan on iskeytynyt, että lapsen vuoksi varmaan parempi korottaa taloustilin kuukausimaksua 300 euroon kuussa - jos ylimääräistä ihan kamalasti jää, niin voihan sillä sitten tehdä jonkin kivan ylimääräisen jutun. Tai sitten huomataan, kuten sen lastentarvikeostoslistan kanssa, että kiva ylimääräinen juttu muuttuu aika äkkiä siihen tarpeelliseen, mutta laskuista poisjääneeseen laskuun, kuten pinnasänkyyn ja lastenrattaisiin.

Mietin taloudenpitoa myös siinä suhteessa, että tämän vuoden ajan meistä toinen on vielä opiskelija (mies) ja saa vain pikkuruista harjoittelijan palkkaa ja minä siis vanhempainvapailla. Ei me mitenkään taloudellisessa ahdingossa olla, mutta mietin miten kovaa iskee kun heinäkuussa työnantajan maksamat äitiyslomarahat (=meillä täysi palkka) loppuvat ja jään niille oikeille äitiys/vanhempainrahoille. En ole vielä täyttänyt sitä Kelan veroprosentin muutoslappua enkä laskenut, mitä tuo muuten tarkoittaa. Tässä kun on lapsen yliaika-ajallakin ollut muka niin kiire. Oikeasti aihe vaan ahdistaa, ihan todella. Tiedän, että tinkimään joudutaan ja helppoja kohteitakin on tarjolla, kuten jo itse itselleni lanseeraamassa Ekohaasteessa laitoin. Niillä ja turhan ostamisen lopettamisella päästään varmasti jo vanhempainloman osalta ihan hyvään, täyteen elämään, joten en minä siitä niin huoli.

Silti lapsi saa miettimään kaikenlaista. On valitettava tosiasia, että kun mies valmistuu (ja toivottavasti myös aika pian sen jälkeen työllistyy), hän on silti pienituloisessa ammatissa - vaikka selvästi kutsumusammatti onkin ja työn tuoman ilon hänelle mielelläni suon. Itse olen keskivertoa pykälää (ja vain pykälää!) paremmin palkatuissa hommissa, mutta mieli haluaisi vaihtaa alaa tai jättää koko ura, ainakin vähäksi aikaa. Tai hankkia lisää lapsia (voi olla että huomenna tähän samaan aikaan en ole yhtään samaa mieltä asiasta ;) Silti ikävä tosiasia on se, että minun lapsuuteni elintasosta joudutaan tinkimään ja mietin, jääkö lapseltani sitten kokematta jotain erityistä jos näin käy - osataanko me Jiin kanssa valita ne oikeat rahareiät, niin ettei lapsi koe jäävänsä paitsi itselleen tärkeistä asioista. Ja heti nostaa syyllisyys päätään ja mietin kaikkia niitä euroja, jotka elämässäni olen tuhlannut, ja joilla todellakin olisi jo aika paljon kaikkea kivaa lapsellekin tarjonnut.

On taas niskasta kiinnioton aika. Pomoni kertoi, että joku kaverinsa oli testannut jo vanhempainvapaalla ollessaan elää pari kuukautta hoitovapaan rahoilla. Nyt on pakko myöntää, että on pakko ottaa selvää paljonko hoitovapaan tulot ovat, en tiedä sitä suoraan. Mutta lapsen syntymän jälkeen selvitän ja koitan elo-syyskuun ajan elää sillä rahalla - ja tästä eteenpäin muutenkin harkitummin kuluttaen. Se missä olen viime aikoina onnistunut, on ollut nimenomaan tavarattomuuden fiilistely - viimeksi eilen istuin raivatussa olohuoneessa ja ihastelin, miten vähentyneet tavarat istuvat nyt paljon helpommin ja esteettisemmin kämppään.

Teksti eksyi aika kauas Hesarin jutun poluilta, mutta koska siinä oli mukana hyviä vinkkejä säästämiseen, päätin kirjata itselleni pienen listan säästökuurin tueksi:

1. Mieti aina ennen kuin ostat. Onko tämä tarpeellinen/välttämätön ostos? Olisiko tällä samalla rahalla saanut jotain kivempaakin? 
2. Älä osta vertailematta - onko tuote se oikea ja saisiko sen jostain halvemmalla? 
3. Älä osta uutena jos lähes yhtä hyvän saa käytettynä. Tai tekisinkö joskus jotain itse? Ennen muinoin olin ihan näppärä käsistäni, akateemisten ponnistelujen jälkeen vain melkein kaikki käsillä tekeminen on jäänyt unholaan...
4. Tee ruoka itse. En tiedä venynkö ihan kaikkien sämpylöiden vääntöön, mutta perusruokaa ei kannata ostaa ravintolasta tai eineksinä.
5. Suosi ilmaisia huveja ja harrastuksia. Tässä on kehittämistä, vaikkei nyt ihan tuhlaavimmasta päästä ollakaan. Netflix, Spotify, leffassakäynti, mökkimatkat - melkein kaikki suosikkitekemiset sisältävät jonkin kulun tällä hetkellä. Koiranulkoilutus onneksi on ilmaista - mutta treeneihin tarvitsee käytännössä auton.
6. Yhden luksuksen periaate. Kuukaudessa saa valita yhden luksuksen, niin jaksaa säästää paremmin. Täytyy miettiä, mikä minun luksukseni sitten olisi ja mitä jäisi pois.
7. Pura shoppailuvietti keräilyyn - marjat, sienet, kirpparit, mitä muuta? Ruokaostoksiin samalla, että ostaa halvimmassa koossa ja kausikasviksia. Tällä osastolla on opeteltavaa, mutta senhän taisinkin jo tunnustaa Ekohaaste-jutussa...
8. Tee vaatelista. Tavaroiden vähentämisen yhteydessä myös aika paljon vaatteita on lentänyt mäkeen ja osaan olen varmaan vielä ennen jouluakin auttamatta liian tukevassa kunnossa, mutta inventaari voisi silti olla aika paljastava. Ja tulevaa shoppailua estävä... 
9. Älä välitä siitä, mitä muilla on tai ei ole. Mieti oman perheen tarpeet ja tee hankinnat sen pohjalta. Mahdummeko me tähän kaksioon vielä ensi vuonna - aika näyttää kyllä. Toki lisätila olisi kivaa, mutta jaksanko siivota sitäkään? Ja lisäsäilytystilassa on aina se vaara, että sitä alkaa taas kerryttämään jotain turhaa nurkkiin. 
10. Tee (rahan)kulututuksesta tietoinen asia. Inventoi, heitä välillä pois/kiertoon, mieti ja laske. Älä antaudu sille, että helpommalla pääsis kun tekis vaan niin kuin kaikki muut (ja kuluttais kuluttamasta päästyään...)

Alun kuva täältä.