Np-ultra 11+4

Kahden vuorokauden henkisen mankelin jälkeen käytiin tänään np-ultrassa (siirtyi neuvolan perumisten johdosta tähän, mutta en valita). Ja uskomatonta, mutta totta - siellä se tyyppi edelleen elää ja taistelee. Hirveät määrät ruskeaa verta jäi ultrasondiin, mikä tietysti ei ollut erityisen kivaa ja nyt vähän kramppaa vatsaakin. Yritän silti ajatella, että on selvitty tähänkin asti ja ennen kuin alan nähdä kunnolla hyytymää, en luovu toivosta.

Ihan näin positiivisesti en suhtautunut asioihin tiistai-yönä, tai eilen. Vaan lensin seinille, skitsosin, itkin. Puristin jalat yhteen ja makasin paikallaan, ihan kuin siten saisi lapsen pysymään sisällä. Pelkäsin jokaista vessakäynti, ja pelkään edelleen. Aamulla olin tosin aika cool, koska oli helppoa ajatella, että vaikka sieltä nyt tulisi mitä, niin ei se enää ultran lopputulokseen vaikuttaisi. Nyt en helpotuksesta huolimatta taas oikein uskalla mennä, ultraaminen selvästi provosoi taas paikkoja ja tunnen, miten verta tulee. Siitä kätilö kyllä varoittikin. Pelkään silti.

Muuten täytyy sanoa, että kaksi viimeistä julkisen terveydenhuollon puolen kohtaamista on sujunut mallikkaasti. Eilen tajusin, että mullahan voi siitä lähteneestä verimäärästä johtuen olla hemoglobiinit alhaalla ja kävin avoneuvolassa. Neuvolantädillä oli kai itsellä takana jotain vastaavaa ja näki, että hän otti osaa mun piinaan, kysyi ihan ensiksi vointia ja jaksamista. Otettiin se hemoglobiinikin, 121! Hämmästelen kyllä tätä raskausaikaa, normaalistihan olen niin aneeminen, että on suorastaan erinomaista jos pääsen yli 120 ja nyt olin kuitenkin menettänyt aika huolella sitä verta. Mutta niin vaan kroppa koittaa korjata tilannetta.

Ja tämä tämän aamun kätilö oli ihan superkiva, kuunteli tilanteen ja selitti kaiken A:sta Ö:hön meille tutkiessaan. Sikiöllä näyttäisi olevan kaikki hyvin. Liikkui taas oikein virkeästi, mitat olivat hyvät ja LA olisi nyt näillä tiedoin 11.10. Tuntuu kyllä absurdilta ajatella siihen asti, sanoinkin kätilölle että prosessoin nyt vaan ensin tätä, että pieni on elossa. Tyyppi vastasi mittoja 12+0, mutta tälle päivälle laitettiin nyt kuitenkin se 11+4. Eli oltaisiin takaisin siinä mun alkuperäisessä, jonka tiedän kyllä suurinpiirtein vastaavan ovulaatiota. Hyvä niin, vaikka jos päästään taas käynnistykseen asti niin varmaan revin taas hiuksia tuosta aikaistuksesta. Niskaturvotusta oli 0,9, seulan tulos tulee ensi viikolla postissa kotiin tai sitten soittavat. Muistelen, että Pikku-Ukolla oli niskaturvotus 0,8, mutta ei tuo 0,9 vielä kovin huolestuttavalta tunnu. Oikeasti kai olen vieläkin vaan niin ihmeissäni, että pieni on elossa, etten osaa suhtautua siihen kehityshäiriöriskiin nyt ihan vakavasti.

Istukasta kätilö oli vähän eri mieltä kuin gyne, sanoi että tulee siis pari senttiä kohdunsuun yli, mutta että todennäköisyys sille, että kasvaa siitä ylöspäin on ihan hyvä. Eli ettei olisi enää etinen. Mutta varoitti kyllä siitä, että tuo paikka luultavasti tarkoittaa sitä, että voi henkisesti varautua siihen, että näitä vuotoja tulee lisää, ehkä koko raskausajan. Kivaa stressaavaa raskautta sitten meille vaan. Mutta että ei hän tässä vaiheessa näe, miksi meidän pitäisi olla enemmän huolissaan kuin ylipäätään odottavien vanhempien. Se oli tosi lohdullista kuulla. Ja siihen gynen kommenttiin, että kohdunsuu tuntui pehmeältä kätilö totesi, että ei hän olisi huolissaan kun olen uudelleensynnyttäjä, se vaan voi olla niin muutenkin. No, se on tietty kätilön näkemys vastaan gynen, mutta haluaisin mieluummin uskoa hyviä uutisia ja kätilöä.

Saatiin mukaan ainakin 10 kuvaa pienestä ja jäi tosi helpottunut mieli. Ihanaa, että saatiin välillä hyviäkin uutisia! Vaikka tilanne ei nyt edelleenkään ole ohi ja seuraavista päivistä ja kuukausista ei kukaan voi tietää, oli niin ihanaa saada vähän lohdutustakin kaikkeen tähän ahdistukseen. Ai niin, ja sain myös kehoituksen soittaa suoraan naistentautien päivystykseen jos taas vuotaa. Mun tietoihini on ilmeisesti laitettu joku maininta istukkaan liittyen, että tsekkaavat sitten jos tarpeen. Ja kuulemma kuukautisten aikaan voi vuodella jatkossakin. Pitääkin selvittää mihin se liittyy, onko hormonikierrossa jotain, mikä silloin yrittää päälle?

Jokatapauksessa vähän kevyemmin askelein tähän päivään...

Uhkaava keskenmeno

Olisihan se pitänyt arvata, että vähän liian auvoista oli olo tämän raskauden kanssa. Töissä alkoi tänään holista ihan solkenaan verta, ensin vetistä, sitten ihan kunnon verta. Puhuin juuri neuvolantädin kanssa, kun yhtäkkiä tulva kasteli housut ja alkkarit, turvaksi laitetun kuukautissiteen, pöntön, vessan lattian, kaiken. Taas tässä. Oltiin neuvolantädin kanssa niin varmoja keskenmenosta, että peruttiin muut ajat. Helkkarin tyhmää. Sanoi, että kannattaa soittaa terveyskeskukseen kun noin tulee verta.

Työkaveri lainasi joogahousujaan, että pääsin vessasta taksille ja kotiin. Kiitos hänelle. Pomollekin kerroin mennessä. Halasi ja pahoitteli kovin.  Soitin taksissa terveyskeskukseen, neuvonta-aikoja oli tarjolla parin tunnin päähän. Kuulemma oikeasti saa kävellä suoraan terkkariin tai jopa Jorviin näissä tilanteissa. No, enpä tiennyt, joten menin yksityiselle kun aika oli.

Tulos: pieni on vielä elossa, on kasvanut viime kerrasta kivasti. Mutta kohdunsuu on pehmennyt ja kai vähän auki. Istukka totaalietinen, peittää koko kohdunsuun. Se siellä on nyt sitten vuotanut, mitään hematoomaa ei löytynyt. Viikko saikkua, lepoa, ei yhdyntää tai mitään raskasta.

Uhkaava keskenmeno. Se tarkoittaa taas sitä, että odotetaan, odotetaan, odotetaan ja pelätään pahinta. Mietitään paljonko uskaltaudutaan toivolle.

Niitä toiveitahan on: voi kun verenvuodosta huolimatta tämäkin selviäisi, kuten Pikku-Ukko. Silloin viimeksi vaan ei ollut etinen istukka, eikä kohdunsuulla muutoksia. Ja vaikka silloin tuntui siltä, että verta tuli ihan sairaasti, niin nyt sitä tuli sairaasti potenssiin kolme. Ainakin.

Olen kiitollinen, että Jii pääsi mukaan, ja näki tyypin vilkuttavan ihan itse. Näki lapsensa. Ja olen kiitollinen, että niin kauan kuin on elämää, on toivoa. Se tuntuu näiden pelkojen rinnalla ehkä pieneltä, mutta koitan vielä roikkua siinä.

Eka vilkaisu mahatyyppiin

Se hyvä puoli on siinä, että kaverit ovat terveydenhuoltoalalla, että tilaisuuksia nähdä mahakaveri voi tarjoutua ihan yllättäen. Mehän ei oltu ajateltu käydä ollenkaan varhaisultrassa niin kuin viimeksi, mutta mahdollisuus houkutti sitten kuitenkin sen verran, että käväisin eilen tsekkaamassa tilanteen. Yllättävän vähän jännitti koko homma, sama fiilis kun mistä viime viikolla puhuin ekassa neuvolassa - ei tunnu yhtään todelliselta koko raskaus (vaikka väsyttää ja ällöttää kyllä ihan kiitettävästi edelleen, ihan joka päivä). Ehkä sitä suojelee sitten itseään, kun juuri näillä viikoilla viimeksi alkoi ne vuodot ja se huoli. En halua siihen taas ja siksi on ehkä helpompi ajatella, että muutenvaan nyt vähän oksettaa ja mitään ei jaksa iltaisin tehdä. 

Mutta oli se sitten kuitenkin aika ihanaa saada tietää, että siellä kasvetaan hyvin ja juuri viikkojen mukaan (tai parilla päivällä heitti, mutta tyyppi ei antautunut oikein hyviin kuvakulmiin). Vihkoon merkittiin eiliselle 9+4. CRL eli crown-rump length (mitta päästä peppuun siis) oli jo melkein 3cm. Aika mieletön on kyllä tuo alun kasvu, yhdestä solusta ollaan jo tyypissä, jolla on aivot ja sydän ja kädet ja jalat ja ja ja... Juu, pari viikkoa vielä ja ehkä sitten uskallan antaa itselleni luvan jo kunnolla ajatella tulevaa, nelihenkisen perheen ehdoilla.