Sitä kakkaa ei kuulunut koko päivänä. Annettiin pienelle jo laimeaa Levolaciakin ilman tulosta ja tuntia ennen nukkumaanmenoa aloin ihan todenteolla pelätä, että kuinkahan meidän yön taas käy. Siispä radikaalit keinot käyttöön ja tuseeraamaan. Tai siis, meillä kuumeen mittaaminen pyllystä on ennenkin aktivoinut suolta toivotulla tavalla, joten mittasin sen nytkin (normaali ;) ja kas, 5 minuutin kuluttua Pikku-Ukko meni tosi mietteliääksi ja peräpäästä alkoi kuulua lupaavia ääniä. Kaksi vaipallista kamaa sieltä sitten tulikin...
Nukutuksessa poika huusi tällä kertaa ihan kunnolla, melkein yhtä voimalla kuin ensimmäisenä yönä. Kun Pikku-Ukon otti syliin, poika alkoi repiä hiuksia ja takoa rintaa, oli aivan hiilenä jostain syystä. Onneksi itku loppui lyhyeen (11 minuuttia, enkat!), yhtäkkiä poika vain hiljeni ja alkoi kuulua tasaista tuhinaa. Vatsallaan se taas oli, niinpäin tuntuu nukahdus menevän luontevammin. Odottelin kymmenen minuuttia ja käänsin pojan sitten selälleen.
Poika nukkui ihan hyvin, kunnes oli tunti enää syöttöön. Päätimme, että se oli vähän liian aikaisin, jotta mitenkään olisi voinut antaa sitä maitoa, joten siinä sitä kuunneltiin oikein kunnon kilahdusta vartti, jonka jälkeen poika nukkui vartin ja heräsi sitten taas huutamaan vartiksi. Ilmeisesti joku siellä masussa kurisi, koska uni oli niin huonoa. Jii piti poikaa sylissä tosi paljon, vaikkei se ihan kamalasti Pikku-Ukkoa rauhoittanutkaan. Pierujen jälkeen poika nukkui sujuvasti taas syöttöön, söi ja nukahti ihan samoin tein - mutta pari kertaa aamuyönkin aikana tuli sitä sellaista hetken kestävää uni-itkua, mutta ei tuo tuntunut silti heräävän ennen kuin taas aamulla, jolloin (taas, joo - tämä ehkä pitää kyllä miettiä) halusi ja sai sitä rintaa. Ja nukkui taas tunnin ekstraa sen voimin - mistä me oltiin Jiin kanssa iloisia.
Vaikka sinällään tämäkin yö meni ihan ok, niin jotenkin alkaa vähän turnausväsymys iskeä. Yritän ajatella, että viikko sitten Pikku-Ukko nukkui vielä rinta suussa ja minä heräsin joka käännähdykseen. Se on ihan valtavasti parempi tilanne, että poika nukkuu omassa sängyssään, minä pääsin takaisin omaani ja voin nukkua missä asennossa haluan (niskakivut ovat jo hellittäneet, jippii!) ja untakin on vähän alkanut tulla - nytkin nukuin sen minkä pojan havahtumisilta pystyin, alkuyöstä taisin pyöriä tunnin hereillä, mutta se on pientä kaikkeen aikaisempaan nähdeen. Mutta jotenkin vain ajattelin, että meillä olisi lapsi, joka nukahtaisi nimenomaan itse eikä huutamalla (koska huutoa se on se 10-15 minuuttiakin) ja joka nukkuisi koko yön läpi (no, sitä saadaan odottaa ennen kuin ne kiinteät alkavat mennä paremmin). Mutta nythän on vasta 5 yötä takana ja kuten sanottua, tilanne on jo huomattavasti parempi. Minä kärsimättömänä (ja väsyneenä) vaan haluaisin tietysti siihen unelmalopputulokseen, nythetiheti... Iloitsen silti siitä, että Pikku-Ukko on vaikuttanut pirteämmältä aamuisin. Se minusta kertoo siitä, että poika oli ainakin jonkin verran valmis tähän unikouluun ja nukkumaan ihan itse omassa sängysssään.
Kun kolmekymppinen insinööri yhtäkkiä löytää itsensä äitiyslomalta, se ei ole ihan helppoa kohdata se. Ei täällä mikään ekomutsi asu eikä talousihme varsinkaan, mutta kokonaan uudenlaisen arjen keskellä sitä huomaa itsekin muuttuneensa ja pohtivansa aivan erilaisia juttuja kuin ennen. Niinkuin nyt kakkavaippoja, lastentarvikkeisiin käytettyä rahanmenoa ja yllättäen myös parempia tapoja selvitä taloudenpidosta. Ja sitä tärkeintä tietysti, miten olla omalle lapselleen hyvä äiti?
maanantai 13. tammikuuta 2014
Tilaa:
Lähetä kommentteja (Atom)
Hei, sinut on haastettu! http://elsa-aalia.blogspot.fi/2014/01/11-haaste.html
VastaaPoistaOi, kiitos kovasti! Palaan asiaan kun aivo taas unikoulun jälkeen vähän alkaa pelittää :)
Poista