Lapsi pyörii mahassa villisti akselinsa ympäri edelleen. Jos joudun yliaikaiskontrolliin, pyydän katsomaan monellako loopilla napanuora on pään ympärillä. Selkä on kipeä, lapsi tai joku muu painaa hermoa ja halvaannuttava kipu iskee istumisen, seisomisen tai pidemmän kävelyn jälkeen keskiselästä pakaraan juilien. Hermo menee. Onneksi tämä ei ole ensimmäinen (loppuraskaus) ja onneksi nyt ei ole hellekelit niin kuin viimeksi.
Silti, vaikka tämä onkin jo tuttua, on vaikea käsitellä pettymyksen tunteita kun hetken aikaa käynnissä ollut supistelu laantuukin. Tai kun lapsi kääntyy sadatta kertaa taas selkä oikealle (eli väärään, synnytystä hidastavaan tarjontaan). Viikonloppuna käytiin anoppilassa lauantaisaunassa ja kappas kun supistikin sen jälkeen, epäsäännöllisesti eikä kovin kipeästi, mutta supistipa nyt kuitenkin. Vaan se loppui sunnuntai-iltaan kuin seinään. Käytiin eilen uudestaan saunassa, lopputuloksena puhtaat nolla supistusta. Olisi nyt näen vuoksi edes pari tullut...
Tavallaan olen iloinenkin, ettei tullut, Pikku-Ukko on jatkanut kevään infektiokierrettä ja rohisee urakalla (ei kuumetta ja pirteä on, mutta silti olisi ehkä ikävää tuoda vastasyntynyt kotiin siten). Mutta silti mielessä hiipii jo se uusi käynnistys ja se kyllä ahdistaa ei-ihan-vähän. Neuvolan täti koitti lohduttaa, että pitkään mahassa viipyvä esikoinen kyllä tuppaa indikoimaan, että seuraavatkin siellä pidepään viihtyvät. Vaan kun nyt on oireistoon ihan loppumetreillä iskenyt turvotus (leukaperät ja kädet, sormus ei enää mene) ja paino nousee taas kohisten (viime 2 vkon seurantavälillä +2kg...), niin kyllä jurppii jokainen odotuspäivä. No, kakkonen on ilmeisesti isoveljeään hiukan pienempi, mikä tietysti synnytystä ajatellen on ihan mukava juttu, toivon vaan että olisi kuitenkin yhtä jäntevä, niin arki sujuisi helpommin.
Onneksi Pikku-Ukko on tarjonnut kehittyvällä huumorillaan vaikka mitä ihanaa tilannetta eteen niin, että äidillä on ollut muuta mietittävää. To Do-listakin on kaventunut ja raivaus edennyt, meidän sauna, kellarikomero ja parveke ovat järjestyksessä, tavaraa on viety pois ja tiedän jo missä kaikki tavarat suurinpiirtein huushollissa sijaitsevat. Päivä kerrallaan siis.
torstai 8. lokakuuta 2015
torstai 1. lokakuuta 2015
38+4 ja se pyörii sittenkin
Ihan ei aivo vielä tajua, että päivät ovat luetut ja rajalliset. Maksimissaan 24 päivää ja sitten varmaan taas käynnistävät, jos ei Pikkuveli muuten älyä poistua. 24 päivää. Samaan aikaan koitan halata ja nauttia ajasta Pikku-Ukon kanssa, käytiin Tampereellakin tapaamassa Mammaa ja Pappaa, minä pääsin tallille, koira on edelleen hoidossa.
Kotona ei ole supersiistiä, mutta raskausraivaus on kyllä taas selkeästi edistänyt tilannetta ja moni tavara on lähtenyt Kierrätyskeskukseen tai Fidalle ja moni muu löytänyt uuden paikkansa. Ehkä me tänne kaksioon nyt kuitenkin mahdutaan, me kaikki neljä, ainakin aluksi. Pikkuveljen tavarat ovat laatikoissa, muutamia puuttuvia tavaroita tilattu kavereilta, Huudosta ja kaupoista, äitiyspakkauslaatikko pedattu, rintakumit desinfioitu, villavaatteetkin pesty, lapsi voi tulla kun sen aika on.
Selkä on taas kunnolla rikki, veikkaan sitä SI- niveltä taas ja myös lapsen asento selvästi vaikuttaa siihen, miten päivisin pärjäilen. Aamusta kaikki on usein ihan hyvin, vien Pikku-Ukon tarhaan, sitten siivoan ja reuhdon ja kun haen pojan puoli kahdeltatoista kotiin olenkin jo ihan rampa. Jos mahalapsi vielä survoo päätään tietyssä kulmassa lantioon, tulee kaiken muun lisäksi sellaisia hermopuutumisia, että oikeasti itken olkkarin lattialla ja mietin, miten pääsen sieltä ylös, koska joko jalat ei kanna tai sitten asento on selässä niin kivulias, että tuntuu ettei voi nousta vaikka kantaisikin. Toistaiseksi vähän tuumaillen on kuitenkin päästy ylös, onneksi. Ja kieltäydyn antautumasta mokomalle selkävaivalle, puren hammasta ja hoen, että 24 päivän päästä kyllä helpottaa.
Lapsi siis pyörii edelleen. Tai nyt oltiin jo 1,5 viikkoa suht stabiilisti ja vielä just oikeinpäin, pää alas, selkä vašemmalle, potkut oikealla. No, 4h autoilua tärinöineen kahden päivän sisään ilmeisesti teki Pikkuveljelle jonkin eksistentiaalikriisin ja viime yö ja tämä päivä on mennyt kääntyillessä eestaas. Pää toivottavasti edelleen alaspäin, vaikka onkin kovasti irronnut lantiosta mahdollistaen kaiken tän pyörinnän...
Näiden lisäksi mulla on taas vainoharhoja, olin yksi päivä ihan varma, että mulla on raskaushepatoosi kun poskea ja toista jalkapohjaa kutitti. Viime viikon neuvolassa kaikki oli muuten hyvin paitsi, että lapsi piiloutui taas johonkin kohdun syöveriin ja sf-mitta pieneni parin viikon takaisesta lääkärin arviosta (tosin lääkäri vakuutti, että lapsi ei tunnu mitenkään pieneltä - päin vastoin - ja että toisilla on vain tuollainen kohtu/lantio, johon lapsi katoaa). Ja vaikka kuinka pesin alapäätä, niin nyt proteiinit oli plussalla. Yhdellä vaan, kuten läpi koko viime raskauden (tässä raskaudessa rivi on ollut koko ajan siis +/-, ei siis ihan puhdasta ikinä) ja oon varma silti, että valkovuodosta johtuu. Sain silti niitä sticksejä kotiin ja vainoharhoissa pari kertaa nyt jo testannutkin - aina tosin jää selkeästi sinne +/- puolelle. Tänään olin kyllä iloinen, että niitä oli, koska pissa vaahtosi aika paljon ja herätti heti epäilykset.
Seuraavan pisun testasin ja proteiinit oli ok, mutta joo... Ekaa kertaa ikinä sitten sokerit oli kohollaan. Sisältä väri 1 plussa ja ulkoreunoista siinä oli jopa vähän 2-plussankin väriä. Meinasin panikoitua, ennen kun muistin mitä olin syönyt päivällä ennen... Valtavan lasin colaa ja 2 suklaapatukkaa. Kröhöm. Paastoarvothan mulla on sokereissa ollut aina oikeinhyvät, mutta kyllä tuo pisti miettimään, mitä kuormitusta kropalle ja munuaisille tekee. Aion nyt sticksata viikonloppuna vähän tarkemmin ja katsoa heilahtaako mikään, jos cola ja mässyt jää pois ruokavaliosta. Mietityttää kyllä, että jaksaako mainita tuloksesta neuvolassa jos muut ja varsinkin paastoarvot pysyvät nollissa edelleen, todellakaan en näillä viikoilla jaksaisi mihinkään rasituskokeeseen enää, varsinkin kun tiedän, että ruokavaliolla tuota nyt kuitenkin suitsitaan. Eli järkikäteen, herkut oma-aloitteisesti veks ja pisu seurantaan. Jättiläisvauvaa en minäkään halua, se nelikiloinen on edelleen ihan maksimi noin niin kuin henkisesti. Mutta silti tää vaan osoittaa, että vaikka kuinka ylpeilee, että viimeksi tuli 20 kg ja nyt vasta 12 niin tarkistamisen varaa kyllä on ihan selkeästi nyt vikoilla viikoillakin.
Mutta tällaiset kuulumiset siis täältä. Ihan positiivisin mielin synnytystäkin jo ajatellaan, viikonloppuna supisti selkää öisin ja ajattelin , että josko omaksi suureksi hämmästykseksi jotain tapahtuisikin ennen laskettua aikaa, mutta ei, loppui kuin seinään maanantaina. Mutta 24 päivää, sen jaksaa kyllä. TENS-laitekin on taas varattu ja odottelee tuossa pääsisikö paremmin käyttöön nyt kuin viime synnytyksessä. Luin kirjastosta Sophie Fletcherin Mindful Hypnobirthin, joka sisäänajavana teoksena oli varmaan ihan hyvä, mutta jonka anti jäi kyllä Luonnollisen synnytyksen kurssit käyneelle aika ohueksi. Tai tuli kerrattua, oli se varmaan silleen hyvä. Tein synnytystoivelistan ja oikeasti siitä itsesllä on vain neljä pointtia mielessä, a) voikun pääsis nopeasti takaisin esikoiaen luo, b) tuokaa mulle valmiiksi tarpeeksi niitä oksennuspusseja, ettei niistä tarvitse huolehtia ja c) jos mahdolliata niin suihkuun tai ammeeseen haluaisin tällä kertaa. Ja d) katetroikaa ennen ponnistusvaihetta, en halua enää ponnata 2l virtsaa rakossa. Kaikki muu otetaan sitten sen mukaan, mitä eteen tulee. Kyllä se kipu ja hallitsemattomuus jännittää edelleen, spontaanissa synnytyksessä, että osaako lähteä oikeaan aikaan vai skitsoaako vauvan kunnosta, kun viimeksihän vauvaa monitoroitiin koko ajan. Mutta nuo käytännön jutut mietityttävät silti vielä enemmän, Pikku-Ukon hoitokuviot kaikkein eniten. On tää kakkossynnytys vaan niin outoa verrattuna siihen ekaan.
Kotona ei ole supersiistiä, mutta raskausraivaus on kyllä taas selkeästi edistänyt tilannetta ja moni tavara on lähtenyt Kierrätyskeskukseen tai Fidalle ja moni muu löytänyt uuden paikkansa. Ehkä me tänne kaksioon nyt kuitenkin mahdutaan, me kaikki neljä, ainakin aluksi. Pikkuveljen tavarat ovat laatikoissa, muutamia puuttuvia tavaroita tilattu kavereilta, Huudosta ja kaupoista, äitiyspakkauslaatikko pedattu, rintakumit desinfioitu, villavaatteetkin pesty, lapsi voi tulla kun sen aika on.
Selkä on taas kunnolla rikki, veikkaan sitä SI- niveltä taas ja myös lapsen asento selvästi vaikuttaa siihen, miten päivisin pärjäilen. Aamusta kaikki on usein ihan hyvin, vien Pikku-Ukon tarhaan, sitten siivoan ja reuhdon ja kun haen pojan puoli kahdeltatoista kotiin olenkin jo ihan rampa. Jos mahalapsi vielä survoo päätään tietyssä kulmassa lantioon, tulee kaiken muun lisäksi sellaisia hermopuutumisia, että oikeasti itken olkkarin lattialla ja mietin, miten pääsen sieltä ylös, koska joko jalat ei kanna tai sitten asento on selässä niin kivulias, että tuntuu ettei voi nousta vaikka kantaisikin. Toistaiseksi vähän tuumaillen on kuitenkin päästy ylös, onneksi. Ja kieltäydyn antautumasta mokomalle selkävaivalle, puren hammasta ja hoen, että 24 päivän päästä kyllä helpottaa.
Lapsi siis pyörii edelleen. Tai nyt oltiin jo 1,5 viikkoa suht stabiilisti ja vielä just oikeinpäin, pää alas, selkä vašemmalle, potkut oikealla. No, 4h autoilua tärinöineen kahden päivän sisään ilmeisesti teki Pikkuveljelle jonkin eksistentiaalikriisin ja viime yö ja tämä päivä on mennyt kääntyillessä eestaas. Pää toivottavasti edelleen alaspäin, vaikka onkin kovasti irronnut lantiosta mahdollistaen kaiken tän pyörinnän...
Näiden lisäksi mulla on taas vainoharhoja, olin yksi päivä ihan varma, että mulla on raskaushepatoosi kun poskea ja toista jalkapohjaa kutitti. Viime viikon neuvolassa kaikki oli muuten hyvin paitsi, että lapsi piiloutui taas johonkin kohdun syöveriin ja sf-mitta pieneni parin viikon takaisesta lääkärin arviosta (tosin lääkäri vakuutti, että lapsi ei tunnu mitenkään pieneltä - päin vastoin - ja että toisilla on vain tuollainen kohtu/lantio, johon lapsi katoaa). Ja vaikka kuinka pesin alapäätä, niin nyt proteiinit oli plussalla. Yhdellä vaan, kuten läpi koko viime raskauden (tässä raskaudessa rivi on ollut koko ajan siis +/-, ei siis ihan puhdasta ikinä) ja oon varma silti, että valkovuodosta johtuu. Sain silti niitä sticksejä kotiin ja vainoharhoissa pari kertaa nyt jo testannutkin - aina tosin jää selkeästi sinne +/- puolelle. Tänään olin kyllä iloinen, että niitä oli, koska pissa vaahtosi aika paljon ja herätti heti epäilykset.
Seuraavan pisun testasin ja proteiinit oli ok, mutta joo... Ekaa kertaa ikinä sitten sokerit oli kohollaan. Sisältä väri 1 plussa ja ulkoreunoista siinä oli jopa vähän 2-plussankin väriä. Meinasin panikoitua, ennen kun muistin mitä olin syönyt päivällä ennen... Valtavan lasin colaa ja 2 suklaapatukkaa. Kröhöm. Paastoarvothan mulla on sokereissa ollut aina oikeinhyvät, mutta kyllä tuo pisti miettimään, mitä kuormitusta kropalle ja munuaisille tekee. Aion nyt sticksata viikonloppuna vähän tarkemmin ja katsoa heilahtaako mikään, jos cola ja mässyt jää pois ruokavaliosta. Mietityttää kyllä, että jaksaako mainita tuloksesta neuvolassa jos muut ja varsinkin paastoarvot pysyvät nollissa edelleen, todellakaan en näillä viikoilla jaksaisi mihinkään rasituskokeeseen enää, varsinkin kun tiedän, että ruokavaliolla tuota nyt kuitenkin suitsitaan. Eli järkikäteen, herkut oma-aloitteisesti veks ja pisu seurantaan. Jättiläisvauvaa en minäkään halua, se nelikiloinen on edelleen ihan maksimi noin niin kuin henkisesti. Mutta silti tää vaan osoittaa, että vaikka kuinka ylpeilee, että viimeksi tuli 20 kg ja nyt vasta 12 niin tarkistamisen varaa kyllä on ihan selkeästi nyt vikoilla viikoillakin.
Mutta tällaiset kuulumiset siis täältä. Ihan positiivisin mielin synnytystäkin jo ajatellaan, viikonloppuna supisti selkää öisin ja ajattelin , että josko omaksi suureksi hämmästykseksi jotain tapahtuisikin ennen laskettua aikaa, mutta ei, loppui kuin seinään maanantaina. Mutta 24 päivää, sen jaksaa kyllä. TENS-laitekin on taas varattu ja odottelee tuossa pääsisikö paremmin käyttöön nyt kuin viime synnytyksessä. Luin kirjastosta Sophie Fletcherin Mindful Hypnobirthin, joka sisäänajavana teoksena oli varmaan ihan hyvä, mutta jonka anti jäi kyllä Luonnollisen synnytyksen kurssit käyneelle aika ohueksi. Tai tuli kerrattua, oli se varmaan silleen hyvä. Tein synnytystoivelistan ja oikeasti siitä itsesllä on vain neljä pointtia mielessä, a) voikun pääsis nopeasti takaisin esikoiaen luo, b) tuokaa mulle valmiiksi tarpeeksi niitä oksennuspusseja, ettei niistä tarvitse huolehtia ja c) jos mahdolliata niin suihkuun tai ammeeseen haluaisin tällä kertaa. Ja d) katetroikaa ennen ponnistusvaihetta, en halua enää ponnata 2l virtsaa rakossa. Kaikki muu otetaan sitten sen mukaan, mitä eteen tulee. Kyllä se kipu ja hallitsemattomuus jännittää edelleen, spontaanissa synnytyksessä, että osaako lähteä oikeaan aikaan vai skitsoaako vauvan kunnosta, kun viimeksihän vauvaa monitoroitiin koko ajan. Mutta nuo käytännön jutut mietityttävät silti vielä enemmän, Pikku-Ukon hoitokuviot kaikkein eniten. On tää kakkossynnytys vaan niin outoa verrattuna siihen ekaan.
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)