lauantai 27. huhtikuuta 2013

Niin mitä tehdä äippälomalla? - Sairastaa tietenkin!

No tähän minäkin sitten kapsahdin.. Pääsin äitiyslomalle, ylisuoriin ensimmäiset päivät, vauhti riitti torstain iltapäivään, jolloin pitkän koiralenkin ja uimareissun jälkeen kaahattuani kaverille yhtäkkiä saan niin hirvitä kuumia aaltoja, että hirvittää ja kaikki äänet ja valo alkavat käydä aisteihin vähän liiankin tehokkaasti. Pelastajana Jii, joka vie kiltisti työpäivänsä jälkeen vie koiran, jotta minä saan painua ysiltä punkkaan ja nukkua kellon ympäri. Lupaan viedä koiran ihanvarmasti sitten aamulla, mutta oltuani hetken pystyasennossa alkaa kurkkukipu ja vetädyn takaisin makuuasentoon. Jii vie taas kiltisti koiran.

Saamme perheen liikenteeseen kahden maissa, minä haen lisää lankaa käsityöprojektiin (kyllä, vihdoin se neulevimma iski, tosin ei vauvaneuleet vaan harmaata kirjoneuletta itselle...) ja Jiille metsästettiin uutta Goretexiä vappua varten. Löytyihän sekin, halvalla, -15% alesta Prismasta. Ja sitten uskaltaudumme Vauvatalo Johannaan hakemaan loput lastentarvikkeet, jotka Jii meille joulun välipäivinä metsästi. Kuitilla se ei näyttänyt niin pahalta, pari hassua riviä, mutta kun yrittää tunkea pinnasängyn, lastenrattaat ja irtokopan, turvaistuimen, talvirenkaat ja sen kiinnitysjutun (sekä sekalaisen määrän muuta ehdottoman tärkeää sälää..) kerralla autoon, meinaa iskeä jo epätoivo.. Käydään survomisoperaation päätteeksi vielä syömässä. Kurkku on taas oudon tuntuinen, vaikka hetkeksi olo paranikin (ei niin paljon, ettenkö olisi yhtä kunnon riitaa taas lähtiessä saanut aikaiseksi..).

Illalla vilkutan Jiin yövuoroon töihin, saan jotenkuten vietyä koiran ulos vaikka äkkiviilennyt yöilma tuntuu kurkussa jo tosi ikävältä, neulon kuin hullu katsoen Villiä Pohjolaa ja vedän ristiin teetä, kuumaa viinimarjamehua ja Bafucinia. Ja ravaan pissillä. Lopulta on pakko luovuttaa ja yrittää nukkumaankin, mutta uni ei kipeän kurkun vuoksi oikein tule ja sen minkä nukun, nukun vajaan puolentunnin pätkissä, välillä niistäen, keittäen lisää kuumaa ja vuotavia silmiä pyyhkien. Huikeaa!

Toivotan Jiin tervetulleeksi kotiin seiskalta ja reppana saa taas 12 tunnin vuoron jälkeen viedä koiran. Minä horisen olevani pieni tautipesäke. Weeblin ja Bobin sanoin: "I feel like the poo". Yritän nukkua. Jii kiikuttaa glögiä ja yrittää itsekin nukkua. Minä niistän. Ravaan pissillä. Otan vihdoin sen grammaisen Panadolin, joka olisi pitänyt varmaan ottaa heti kättelyssä, ja saan viisi tuntia unta, joiden jälkeen olo tuntuu paremmalta ja sairaammalta yhtä aikaa. Ei kuumetta vieläkään, kurkku jo ok, silmät ja nenä valuu tuotta. Jii joutuu viemään koiran hätäkakalle taas, illan ummetus tulee kerralla ulos. Jii tuo teetä. Jii vie koiran hetkeksi anoppilaan ja vaihtaa renkaat autoon. Ja käy kaupassa. Yrittää saada appivanhemmat tuomaan koiran ja ostokset, minkä minä torppaan. En halua nähdä yai vastaanottaa tänään ketään. Niinpä Jii väsyneenä kiikuttaa vielä koiran ja ostokset kotiin ja säntää taas töihin. Yritän välittää turvonneiden silmieni ja räänniistämisen välistä, miten kiitollinen olen.

Koira pötköttää sängyllä mun kanssa ja minä tuijotan Australian MasterChefiä iPadilta, kun en oystyasentoon pysty. Ja vedän vatsan sekaisin karkkia ja valkosipuliruissipsejä. Ja Cocista. Yritän valmitautua sirusyö kakkoseen ja siihen, että jotenkin pitää toipua illaksi sen verran, että saan koiran pissitettyä. Mutta ensin vielä yksi jakso ihania ausseja ja kokkausta. Jos jaksan, niin pitäisi ihan livenä vääntää huomiselle mökkikeikalle mukaan kaalilaatikkoa. Luultavati en jaksa, en mökkiä enkä kaalinpilkkomista. Loppuu se suorittaminen tietty näinkin, kun kroppa laittaa hommalle rajat, viimein.

tiistai 23. huhtikuuta 2013

Äitiyslomapäivä 1 - oikeaa suorittamista...

No, nyt se sitten alkoi. Eilen kävelin kimpsuineni ja kampsuineni firman ovesta ulos, leimasin viimeisen kerran itseni talosta pihalle ja luovutin vielä avainkorttinikin mennessäni. Tyhjä olo. En halunnut pönötyksiä enkä puheita ja siinä suhteessa lähtö onnistui tosi hyvin - liikuttavaa oli silti, että kaikki työkaverit kävivät halaamassa ja sain kaikille sanoa, että ikävä tulee. Ilman töitä pärjään kyllä jotenkin (kehitän päiviin sitten jotain...), mutta kyllä niitä kaikkia ihmisiä vaan tulee kova ikävä.

Jii vei onneksi heti kahville (tai kaakaolle, minun tapauksessani) Cafe Esplanadille ja sitten käytiin heittämässä lenkki Akateemisen kautta. Pläräsin muutamaa keittiöpuutarhaopusta ja Jamie Oliverin 30 minuutin aterioita, mutta jotenkin kun kotona on "puretaan kirjahyllyt ja heitetään kirjat mökille/kierrätyskeskukseen/kuka niitä suostuukaan ottamaan"-projekti pahansorttisesti kesken, niin ei haluaisi tuoda sisään yhtään opusta, jolle pitää löytää paikka jostain muualta kuin sieltä hyllystä, jota kohta ei ole. Jiikin selvisi historiaosaston houkutuksista, joten tyhjin käsin suuntasimme kotiin. Minä kävin koiran kanssa vielä illalla treeneissä, ja nukahdin suihkun jälkeen päikkäreille. Koiran iltalenkin jälkeen ei ollut myöskään mitään vaikeuksia saada uudestaan unta, ilmeisesti vähän sitten kuitenkin edellisen päivän työt ja tämä lähtö ahdisti.

Tänään aamulla heräsin kahdeksan maissa kun Jii kotiutui yövuorosta. Vei vielä ihana koirankin lenkille, että sain torkutella ysiin, syödä rauhassa aamupalan ennen kuin lähdin härväämään. Seuraavien neljän tunnin aikana kävin Plantagenissa ostamassa kasveja parvekkeelle, apteekissa päivittämässä allergialääkkeet ja hankkimassa rintoihin (wtf??) iskeneisiin raskausarpiin sitä paljon puhuttua Bio-oilia (toivottavasti toimii!), ostamassa liput huomiseen Ironman 3:n ensi-iltaan, Hairstoren-40% remonttialessa bongaamassa lisää hiuspuuteria ja mansikantuoksuista Tigin shampoota (se tuoksuu ihan joltain lapsuudesta tutulta hajulta, en voi vastustaa), Lindexissä ostamassa itselleni isommat imetysliivit (kun tää rinnanalus näemmä kasvaa kasvamistaan) sekä Prismasta noukkimassa listalta loput puuttuvat vauvanvarusteet, mukana mm. 2 pakettia äitiysmaidonkorviketta ja kertakäyttövaippoja, ettei tarvitse sitten akuuttiin hätään käydä syyllisyys niskassa noita ostamassa...

Sitten hyppäsin uimahallille ja toden totta, kello yhden maissa ei kyllä ole ruuhkaa sielläkään, pitkästä aikaa sain ihan oman radan uinnille. Mikä olikin ihan hyvä, koska joka 50 metrin välein piti kuulostella, että miltä nyt tuntuu. Ihan hyvältä tuntui, mutta kun viimeksi uintireissun jälkeen alkoi supistella (tää oli rv 20 kieppeillä), niin päätin ottaa rauhallisesti ja poistuin suihkun kautta kun 500 m tuli mittariin. So far so good, ainakaan vielä ei ole supistanut yhtään. Siitä vielä ruokakauppaan ja kotiin lounasta värkkäämään. Tein fenkolilohta ja kukkakaali-peruna-fenkolipyrettä, ihan sika hyvää vaikka pyre oli lähinnä kasviskeiton koostumuksella. Silti. Aikuisten ruokaa. Tein. Minä. Itse!!! Ehkä tämä vielä tästä?

Sitten nukahdinkin melkein haarukka suussa ja otin 2 h päikkärit samalla kun Jii kävi kiltisti (taas) lenkittämässä koiraa. Nyt illalla en sitten päivän härväämisen jälkeen olekaan ehtinyt kuin saada aikaan kuin laskut maksuun ja parvekekukkaset purkkiin (niitä oli liikaa, en osannut mitoittaa...). Yritit jäivät vielä odottamaan huomista, josta kuitenkin toivon vähän kevyempää settiä - tämä nimittäin kyllä tuntuu jo kropassa... Kuva on kamala, mutta itse kukkaset kuitenkin ilahduttavat jo. Tuli tehtyä jotain ihan konkreettistakin!

sunnuntai 21. huhtikuuta 2013

Voihan kyykky! (ja vähän juttua kivunlievityksestäkin)

Käväisin pari viikkoa sitten parhaan ystäväni luona, joka nyt sattuu olemaan myös gynekologi - korvaamaton apu jokaiselle raskaanaolevalle naiselle. Olen vuodattanut ja saanut tukea häneltä läpi tämän ei-niin-helpon raskauden (toisin kuin julkiselta puolelta, johon ennen niin vahva uskoni on pahasti alkanut horjua) ja nytkin hän pääsi paikkaamaan perhevalmennusta, jossa hapan neuvolantäti kävi läpi eri synnytyksen kivunlievitysohjeet 12 minuutissa ilman että minulle oikeastaan jäi mitään muuta mieleen kuin, että "epiduraalin saa kyllä sitten jos sitä pyytää". Seuraavalla perhevalmennuskerralla oli ilmeisesti joku muukin vähän hämmentynyt edelleen ja pyydettiin lisätoistoa, jonka jälkeen mieleen jäi se, että spinaali sopii uudelleensynnyttäjille ja että se laitetaan eri tilaan kuin epiduraali. Ahaa.

Ystävän kanssa käytiin lääketieteen kirjasta läpi jokainen eri lääkkeellinen kivunlievitystapa, kuka sen laittaa, mihin ja miten se vaikuttaa, missä kohti synnytystä se toimii. Siihen taisi mennä tunti, mutta nyt koen, että mulla on riittävä käsitys siitä, mitä vaihtoehtoja on tarjolla ja missä kohti pyytää/vaatia niitä, jos sitten siltä tuntuu. Käytiin läpi myös se, että aktiivisynnyttäjien esittämä argumentti siitä, että epiduraali hidastaisi synnytyksiä on siltä puuduttelun varhaisajalta, jolloin epiduraalia laitettiin synnytyksenkin aikana sen verran, että siitä olisi suoraan voinut lähteä leikkelemään - vähän toista kuulemma kuin ne määrät, joita nykyisin samaan hommaan käytetään (koska on tarkoitus kuitenkin tukea äitiä synnyttämään se muksu itse).

Säästän johonkin myöhempään kirjoitukseen ajatuksia aktiivisynnytyksestä, kävimme Jiin kanssa nimittäin synnytykseen valmistautumisen nimissä myöskin yhdellä (muuten oikein hyvällä) luonnollisen synnytyksen kurssilla, josta taas koin saavani apua psyykkiseen puoleen, eri rentoutustekniikoihin ja siihen, miten isä voi olla synnytyksessä mukana. Se lääkkeettömän synnytyksen ihannointi vaan oli aika vahvana siellä ja tavallaan se vähän pelottaa itseä, että miten sitä sitten kokee synnytyksen jos menee vahvasti luonnollisuutta korostaen sinne, eikä sitten kestäkään. Olisi tosi sääli kokea jonkin tuollaisen vuoksi huonoa omaatuntoa/äitiyttä, ettei ole pystynytkään siihen, että synnyttää ilman. Ehkä kirjoitan siitä vasta synnytyksen jälkeen, kun on jotain omakohtaista kokemusta asiaan liittyen :)

Se, mistä oikeastaan piti kirjoittaa, on venyttely ja eri asennot raskauden aikana. Kaveri kannusti kovasti myös venyttelemään raskauden aikana varsinkin lonkanseutua ja neuvoi tiettyjä asentoja, joissa kuulemma myöskin vauva saa vähän enemmän tilaa ja voi kääntyä oikeinpäin. Meidän poika jatkaa (aika tuskastuttavaa saati sitten tuskaista) kääntyilyään vatsassa edelleen ja siinä, missä alkuviikosta kyykkyharjoitusten kannustamana hän kääntyi vihdoin oikeinpäin, loppuviikosta käännyttiin ensin poikittain ja nyt pelkään, että lipsahti perätilan puoleen. Teki eilen aamulla melkein mieli itkeä, kun ensin juuri tästä asennonvaihdon kivuliaisuudesta johtuen en saanut juuri nukuttua ja kun herään vihdoin edes joltaiseltakin nukkupätkältä, niin huomaan pojan tosiaan kääntyneen juuri väärinpäin. Oikeasti heitin itkun lisäksi myös jäätävän kiukuttelukohtauksen, että siinä oli Jiillä olemista - reppana tullut yövuorosta ja saa vastaansa hysteerisen naisen, joka selittää perätilasynnytyksistä ja sektioista. Tässä on vielä vajaa kaksi viikkoa aikaa ennen lääkärikäyntiä, joten toivon että jos sitkeästi jatkan noita venyttelyjä niin poika vielä sieltä kääntyisi takaisinkinpäin. Löysin mm. tämän linkin venyttelyistä, jossa oli aika havainnollisesti näytetty ainakin minun kehossani hyvälle tuntuvia venytyksiä. Ja tuosta kyykkyasennosta sanotaan, että luonnonkansoilla jotka kyykistelevät siis aamusta iltaan on perätila liki tuntematon käsite. Pitänee tutkia asiaa vähän enemmän, mutta ihan empiirisesti ainakin kyykkäilyn jälkeen poika alkoi tämän hullun pyörimisshown ja vääriin asentoihin hän kampeaa itseään nimenomaan kun olen makuulla. Joten jatkan, varovaisesti (sillä äitiysjoogassa taas varoiteltiin, että joskus tässä viikon 34 kohdalla taas ei saisi kyykkäillä, koska se voi käynnistää synnytyksen. Kuten sanottu, pitää mennä tosi varovaisesti ja kehoa kuunnellen - homma mikä ei edelleenkään ole mulle ihan itsestäänselvyys). Katsotaan josko poika vielä kerran suostuisi kääntymään, vai joudunko sitten kääntöön asti.

Sain ohjeet venyttelyjä varten

maanantai 15. huhtikuuta 2013

TJ 5 ja jäätävä väsymys...

Jos pari viikkoa sitten olikin vaikea keksiä mitä sitä tekisi äitiyslomalla, niin nyt alkaa olla suunnitelmat aika selvänä: nukun, nukun, nukun. On outoa ajatella, että ensi viikolla tähän samaan aikaan olen ihan vapaa toteuttamaan tuota plania, että saan jäädä punkkaan nukkumaan. Tai no, käyn viemässä koiran ja sitten voin jäädä punkkaan nukkumaan :)

Jii lähti pariksi päiväksi nauttimaan vapaudesta koiran kanssa mökille ja minä nautin siitä, että aamun koiravuorot eivät ole mun kontolla ihan hetkeen. Mikä onkin hyvä, koska huomenna pitäisi selvitä tasan kasiksi töihin kokoukseen... Ihan hirveän väsynyt kuitenkin olen, tänään lähdin lounasaikaan kotiin kun olo oli niin kumma ja iltapäivällä ei ollut mitään kokouksiakaan. Lepuutin tässä välissä ja yritän tehdä työt kasaan nyt illalla, jotta huomenna voisi hyvällä mielellä mennä taas toimistolle. Mutta niin paljon kuin se harmittaakin myöntää, niin kroppa on kyllä ihan väsynyt, kaksi iltatapahtumaa viime viikolla arkena ja tyttöjenilta lauantaina yhdistettynä täysipainoiseen työviikkoon ja koirailuun jättivät sellaisen energiatyhjiön, että vaikka mieli on ihan virkeä ja kauhea halu olisi kaikkea tehdä, niin voimat kertakaikkiaan eivät nyt riitä. Eli tämän viikon kunnianhimoiset suunnitelmat vaihtuivat siihen, että hoidan työjutut kunnialla pulkkaan ja kaikki muu saa jäädä.

Uudeksi kaveriksi on tullut ikävä selkäkipu, joka iskee, jos yhtään kumartelen tai niin kuin tänään, yritin laittaa pyykkinarulta loput lastenvaatteet laatikoihin viikattuna. Sain homman tehtyä, ei siinä mitään, mutta nyt istun tässä penkillä lämmitetty kaurapussi pitkiksiin tungettuna ja tuntuu kerrassaan idioottimaiselta ;) Univaikeudet jatkuvat myös, rytmi on niin ihmeellinen, että saan unta vasta yhden jälkeen ja vähintään yhdellä yöheräilyllä mennään. Eipä siinä, mun HayDay-, Clash of Clans ja Kingdom Age-tilit hyötyvät kyllä moisesta aktiivisuudesta, mutta silti täytyy myöntää, että kaipaan jo sitä kamalaa äitiyslomaa!

sunnuntai 7. huhtikuuta 2013

Kylläpä tökkii..

Viimeisiä hommia viedään, tiedän. Ei edes mitenkään kovin vaikeita juttuja. Miksi siis niiden tekeminen on nyt niin kovan vaivan takana. Ette pysty arvaamaan mitä kaikkea olen valmis täällä tekemään, ettei tarvitsisi vääntää sunnuntai-iltana hommia pakettiin. Ja ihan oma moka, että näitä sunnuntaina muuten tehdään, työnantajaa on turha syyttää. Torstain ja perjantain välinen yö meni jotenkin ihan puihin enkä perjantaina töissä saanut enää aikaan mitään. Ajattelin sitten, että ei se mitään, teen viikonloppuna takas. Ja koko viikonlopun olen lykännyt ja lykännyt, enkä vieläkään vaan saa aikaiseksi, vaikka kohta on oikeasti pakko mennä nukkumaan jo. Toinen iso juttu on pakko saada kuitenkin vielä tänään tehtyä, toinen voi periaatteessa odottaa huomista, mutta sen kanssa ahdistun sitten huomenna päivällä, koska senkin esittely on huomenna 14.30 ja tätä ei todellakaan enää voi siirtää. Huoh. Olisihan mulla ollut monta hyvää kuukautta aikaa tehdä sekin, ja silti tässä nyt ollaan. Lohduttaudun vain sillä, että pian ei ainakaan voi lykätä enää työjuttuja - niitä kertakaikkiaan kun ei ole.

Otan kovat menetelmät tässäkin käyttöön: jos en tee töitä, niin sitten pitää siivota keittiön kaappia. Hauskaa kuin... en edes tiedä mikä. Mutta jompaa kumpaa kamalista hommista on nyt vaan kertakaikkiaan pakko tehdä, ei auta. Eikä enää yhtään Spiderpasianssierää, ennen kuin hommat on saatu pakettiin ainakin sen toisen jutun osalta.

No, viikonlopun jutuista sen verran, että en minä nyt ihan toimettomana ollut muutenkaan. Eilen kävin Prismassa metsästämässä rintapumppua, tuttipulloa ja säilytyslaatikoita kodin kaaoksen kesyttämiseen. Sitten ajelin Tapiolaan metsästämään siistiä kolttua keskiviikon edustusiltaan ja kaverin häihin (löytyihän se L-kokokin, vihdoin!) ja hakemaan häälahjaa. Samalla matkalla mukaan tarttui yli satasen nahkasaappaat alle kolmenkympin. Jesjes! Sitten ajelin Hämeenlinnaan kummipoikaa ja bestistä katsomaan ja ronttasin takaisin tullessa pakastimen mukanani. Tänään siirrettiin se Jiin kanssa autosta kämppään (eteiseen, kiinnitys jääköön huomiselle, koska pianon siirtoon ei tänään vaan venytty...). Tänään tein myöskin tunnin lenkin koiran kanssa, menin kiltisti kuukauden tauon jälkeen äitiysjoogaan toteamaan, että selkä on edelleen kipeä mutta tekee ne liikkeet silti hyvää, ryöväsin taas kerran anopin ruokapöydän (ja sillipurkin...) ja vedin kivat treenit koiran kanssa ihan jäätävässä ilmassa. Ehdin pussata Jiin ovensuussa ennen hänen töihinlähtöä. Joten oli se kiva viikonloppu silti, vaikka nyt tässä kohti tuntuukin, että vitsit kun olisin kuitenkin tehnyt ne työt jossain järkevässä kohtaa. Ensi kerralla sitten, ehkä. Yritetään.

lauantai 6. huhtikuuta 2013

TJ 11. Tai 16, miten sen nyt haluaakaan laskea...

Täytyy oikein kirjoittaa se tähän, kun ajatuksen tasolla se taitaa edelleen olla vähän mysteeri: minä olen raskaana. Minusta tulee äiti. Ja Jiistä isä. Meistä tulee vanhempia. Ja meistä tulee (lapsi)perhe.

Jostain syystä konkreettisempi huoleni on silti tähän mennessä ollut se, että mitä ihmettä mä teen, kun 11 työpäivän (tai 16 päivän, isä huomautti että armeijassa laskettiin viikonloputkin mukaan) jään äitiyslomalle? Mietin blogia jo aiemmin raskaudessa, kun taistelin epävarmuuden ja jatkuvien raskausoireiden kanssa. Sitten päivät vaan jotenkin humpsahtivat ja tässä sitä nyt ollaan, rv 33 menossa ja potkut napakasti navassa, lähes jatkuvasti tai siltä välillä tuntuu. Ainakin nyt kun poika käännähti eilen taas vatsassa poikittain ja tekee äidin elämän hankalaksi (puhumattakaan tukalaksi). Olen ihan varma, että tekemistä riittää kyllä jahka lapsi rantautuu ulkomaailmaan, mutta entäpä ennen sitä?

Alunperin ajattelin tehdä tähän blogiin erilaisia listoja ja kehotteita itselleni, mutta kaveri sattui tällä viikolla lähettämään linkin juttuun, jossa käsitellään sitä, hahmottaako elämänsä tarinana vai projektina. Ja koska yritän sitkeästi päästä eroon elämäni suorittamisesta (en tosin vielä niin paljon, etteikö blogin nimi viittaisi vahvasti juuri siihen...) kirjoitan tässä nyt sitten itselleni haavekuvan siitä, miten toivoisin, että äitiyslomani (ennen lasta) sujuisi, jos niitä päiviä annetaan runsaasti.

 Äitiyslomalla, ennen lapsen syntymää nautin rauhallisista aamuista, jolloin ehtii laittaa uuden teepannun rauhassa päälle, viedä koiran aamuauringossa pitkälle lenkille, kastella kukat ja laittaa vaikka pyykinpesukoneen pyörimään. Kirjoitan jotain kesken olevista kirja-aihioista eteenpäin pari sivua samalla kun katselen ikkunasta kevään etenemistä. Opettelen synnytysrentoutuslevyjen avulla jumppapallon päällä tietoista rentoutumista ja fiilistelen raskauden viimeisiä päiviä. Jos tuntuu, että energiaa riittää, kävelen uimahallille ja käyn vetämässä muutaman, rauhallisen altaanvälin ja tunnen miten vesi kelluttaa jo isoksi kasvanutta mahaa. Ehdin opetella ruoanlaittoakin, vähäsen, ja onnistuneista satseista laitan osan pakkaseen odottamaan synnytyksenjälkeisiä hektisiä hetkiä. Ne toiset satsit, ne vedämme Jiin kanssa kaikessa hiljaisuudessa naamariin vaikka jotain leffaa katsoen. Iltaisin koitan tehdä asioita, joihin energiat riittävät ja jotka hyvältä tuntuvat. Nähdä ystäviäkin vähän, nauttia koiran kanssa olemisesta. Nauttia raukeista päivistä mökillä, seurata jäiden lähtöä järveltä. Tai sorsien paluuta. Koitan nauttia pelkästä olemisesta, nukkua silloin kun väsyttää (ja ehkä vähän varastoonkin...) ja ottaa rauhassa, vaikka kotipesä olisi kaaoskin. Maailma ei tule valmiiksi tänään, eikä huomennakaan, mutta tekemällä vähän joka päivä voi silti saada paljon aikaiseksi.