Rv 6+0

Viikko taas menty eteenpäin, mun laskujeni mukaan tyyppi olisi nyt 28 vrk vanha. Päättelen, että joku siellä on elossa, koska pari päivää sitten alkoi pahoinvointi, juuri sopivasti kummipojan synttärijuhlille. Aiheuttaa enemmän ongelmia keskipäivästä iltaan, pysyy aisoissa kun syö jotain tuntemuksen ilmaantuessa.

Edellisestä raskauspäivityksestä unohtui se selkein oire: lisääntynyt valkovuoto. Siis ihan holisee vaan (tervetuloa taas ällöpostaukset, mutta sitähän se raskaus oli viimeksikin). Ja voi sanoa, että on jatkunut non-stop ja ihan siitä päivästä, kun oletan kiinnittymisen tapahtuneen. Samoin vessaralli alkoi kyllä oikeastaan samointein.

Rinnat ovat myös sen verran kipeät, että olen nyt hiukan päättäväisemmin kieltäytynyt Pikku-Ukon yö- ja aamusyötöistä, mikä on aiheuttanut nuoressa herrassa jos jonkinmoista raivontunnetta. Reppana, käy sääliksi tämä tilanne, mutta toisaalta mulla kyllä on sellainen olo, että vaikka tätä raskautta ei olisi tullutkaan niin olisin ollut aika kypsä viimein lopettelemaan tätä imetystä. Jatketaan nyt edelleen kahdella iltamaidolla, mutta yritän sitä saada tässä piakkoin yhteen ja sitten (toivottavasti) jotenkin tuskattomasti kesää kohden vieroitukseen kokonaan. Katsotaan. Ei mulla sen suhteen vielä ole mitään  ehdottomia taka-rajoja, mutta ehkä sellainen sisäinen toive lopettaa joskus kun Pikku-Ukko täyttää 2 vuotta. Mutta sittenhän sen näkee.

Sitten näitä outoja oireita. Tunteellisuus on noussut älyttömästi, mutta se mitä en viime kerralta muistanut (muistan kyllä kun nyt muistuttelen), on järjettömät pelot. Olin aamulla koiran kanssa lenkillä lapsuusajan mettässä, joka on juu iso, mutta ns. mahdoton oikeasti eksyä ja puhelimen kenttäkin riittää koko matkalle. Olin liikkeellä ennen kahdeksaa ja hiljaisen metsän paukkeet saivat mut kuvittelemaan milloin karhun ja milloin jonkun murhasedän taakse, milloin olin niin eksynyt etten löytäisi koskaan kotiin ja niin edelleen. Huikean rentouttavaa siis - ja ihan pimeetä.

Ja niin, vielä yksi. Voi vitsit tekee mieli soijakastiketta, täyssuolaisena.

Eka kaksisanainen lause

Oi, tätä äidin ylpeyttä! Meillä kuultiin tällä viikolla ensimmäinen kaksisanainen lause. Tuota ylpeyttä ei yhtään himmennä se, että se oli niinkin pragmaattinen kuin "kökkö nenä". Taustaksi sen verran, että kun meillä niistäminen oli joskus vähän hankalaa, niin näytin sitten aina Pikku-Ukolle, että kato tuollainen kökkö sieltä nyt tuli. Ja toden totta, nytkin oli oikeasti tarve niistää ja hieno kökkö sieltä tulikin :)

Nyt vaan jännityksellä odotamme, mitä sieltä seuraavaksi kuullaan. Eri sanoja on opiskeltu nyt sellaista vauhtia, että jos viime viikolla tähän aikaan oli 30 sanaa, niin nyt on tullut pari uutta sanaa päivässä - tähänkin aamuun herättiin treenaamaan kaikkia muistettuja sanoja (erittäin jees, kun kello on 6.15...).

Tunnelmia päiväkodin aloituksesta

Pikku-Ukko on nyt hiukan reilun kuukauden ollut päiväkodissa ja täytyy kyllä sanoa, että olen positiivisesti yllättynyt. Ryhmässä on ollut tosi kivoja hoitajia ja vaikka lapsimäärä onkin isompi kuin alunperin meille puhuttiin (12 lasta, joulun alla puhuttiin yhdeksästä), niin hoitajiakin on vuorossa siis neljä.

Lapsi on mennyt ihan iloisena tarhaan niinä aamuina kun rutiini toimii ja Isi vie. Meidän tarhalla on isot ikkunat, joista näkee siihen leikkitilaan ja on ollut ihana huomata, että myös silloin kun hakee Pikku-Ukko on poikkeuksetta ollut iloisen ja reippaan oloinen ja täydessä leikin tiimellyksessä. Hoitajilta tulee myös palautetta siitä, että Pikku-Ukko on päivät todella aurinkoinen, helposti hoidettavissa ja innostuu mukaan touhuihin. Siinä lapsi on tullut isäänsä, että nauttii sosiaalisista kontakteista selvästi enemmän kuin minä :)

Selvästi helpommin kävi myös tämä päiväkotiin siirtyminen kuin alunperin se viime syksyn hoitoonmeno. Oli varmaan sekin, että Jii hoiti lomillaan koko aloitusrumban ja ehdittiin ja voitiin tehdä todella pehmeä lasku kolmen viikon aikana. Ja nyt kun Jii on taas vuorotöissä niin sovittiin, että neljä arkivapaata kuussa Jii hoitaa Pikku-Ukkoa jatkossakin kotona. Ihanaa! Minullakin on sen verran pysyneet työajat lapasessa, että olen usein voinut hakea lapsen tarhasta jo siinä kolmen aikaan. Se onkin oikeastaan yksi niistä ainoista ihmetyksenaiheista, eli vaikka nuokin ryhmät ovat (teoriassa) viiteen, niin puoli kolmelta puoli ryhmästä on jo haettu ja jos tulet neljän jälkeen niin haet lapsesi viimeisenä. Onneksi yhdistävät kaksi pienten ryhmää loppuiltapäiväksi, nimittäin sen toisen alle 3-v ryhmän lapset haetaan pääsääntöisesti vasta neljän kieppeillä/jälkeen. Mysteeri.

Ainoat jutut, mistä on negatiivista sanottavaa on se, että toistuvasti kun haen lapsen, niin sillä on jotkut soseet naamassa tai nenä pyyhkimättä. Ja ihan selvästi valvova hoitaja on sen huomannut, koska kun lapsi minulle sanoo "kökkö" ja osoittaa nenäänsä ja pyyhin sen pois, niin hoitaja vaan toteaa, että ai niin sillä olikin nenä niistämättä. Mikä olisi ihan fine, jos se ei tapahtuisi ns. joka päivä. En vaan tajua. Toinen mikä harmittaa, on se että osalla hoitajista tippuu hanskat kolmelta ulosmenon jälkeen. Vaikka pihalla tosiaan olisi enää omasta ryhmästä yksi lapsi voisi silti katsoa, että jotain aktiviteettiä sille koittaa kehittää, kun ei nuo alle 2-vuotiaat vielä ulkoleikeissä yksin niin kovin innovatiivisia ole. Keinutkin laitetaan pois käytöstä silloin.

Nuo viimeiset harmittavat, kovastikin, varsinkin niinä päivinä, jolloin työn vuoksi pääsen hakemaan vasta neljän maissa. Mulla on sellainen mielikuva siitä, miten lapsi istuu kolmen jälkeen vain yksin pulkassa tyhjällä pihalla ja eri ryhmien hoitajat keskustelevat vain . En oikeasti usko siihen, mutta silti on vähän kieli vyön alla, että pääsisi mahdollisimman aikaisin hakemaan. Ja se on sääli sinällään, koska kuten sanottua, muuten minusta tuolla on tosi kiva meininki, lasta kunnioitetaan ja aktiviteettejä keksitään. Vasta siinä vaiheessa kun se viimeinen hoitaja on paikalla yksin, meno passivoituu. Ehkä se on luonnollista, onhan tuo järjettömän rankka duuni ja päivä varmaan veisi mehut itse kustakin.

Mutta niin, yleisesti ottaen silti menee ihan kivasti hoidon suhteen. Mietin silti, että jos tämä raskaus nyt jatkuisi kuten toivon, niin tekisi mieli jäädä lomilta kuukaudeksi hoitovapaalle ennen äitiysloman alkua. Tarkoitushan oli jäädä sitten Pikku-Ukonkin kanssa kotiin. Mutta ei mennä nyt vielä asioiden edelleen, vaan yritetään pitää katse tässä päivässä.

5+0

No olihan se sitten, juuri sitä mitä epäilinkin. Raskaana, vihdoin, jes! 

Oli oikeastaan ihan hassua tehdä koko testiä, kun loppuviikosta oireiden lisääntyessä ja menkkojen yhä viipyessä tuli koko ajan vaan varmempi olo, että tässä se nyt sitten on. Mietin miten erilaisissa oloissa tein testin Pikku-Ukosta, silloin vielä ehkäisyn oltua mukana kuvioissa ja firman juhlien jälkeen tuumin vain, että onpa hassua kun ei paha olo vaan helpota (menkat tuli välissä, joten oli vaikea tunnistaa raskautta). Silloin testasin huvikseni, juuri ennen töihinlähtöä, ja saatuani hyvin epämääräisen testituloksen tavalliseen raskaustestiin (plussasta puuttui koko pystyviiva, kun vaakaviivaan meni ilmeisesti kaikki väri) juoksin paniikissa töistä apteekkiin ostamaan tällaisen digitaalisen, jota minäkään en voisi lukea väärin. 

Nyt luulen, että olisin pystynyt lukemaan ihan sitä normaaliakin testiä, mutta nostalgiasyistä tämä oli kiva - ja taas pärähti samat numerot tauluun. Omien laskujeni mukaan nyt pitäisi olla siis 5+0 tai niillämain, voi olla päivän kumpaan suuntaan vaan. Sain mojovan ovisplussan 17.1. ja sellainen olo, että ihan loppuillasta se munasolu taisi irrota, tai sitten yöllä. Dpo 14 tuli tosin ihmeelliset limat, joissa mukana oli ihan häivähdys verta, mietin silloin että menkat alkoi mutta kramppailusta huolimatta ei sitten alkaneetkaan. 

Edellisen postauksen jälkeen on närästänyt ja vihlonut kohtua silloin tällöin. Huimaus jatkuu edelleen, mutta muuten olo on kuin ei olisikaan raskaana. Housut nyt vähän kiristävät. 

Mutta jännää. Ollaanhan nyt ihan alkumetreillä vielä, eikä mikään ole varmaa, mutta silti semmoinen oppi siitä edellisestä, että tällä kertaa aion iloita siitä, että juuri nyt joku on tuolla mun sisälläni elossa. Muuten katsotaan päivä kerrallaan.

Don't want to jinx it, but still...

Kaksi päivää myöhässä. Menkat siis.

Nippailee alavatsaa kyllä, kouristaakin, ihan kuin ne menkat kuitenkin olisivat alkamassa ja sitten kuluu puoli päivää, ettei tunnu kuin jännää painon tunnetta. Hassuja, yhtäkkisiä oireita ovat jano ja huimaus - voivat tosin liittyä verenpaineenheittelyyn ja väsymykseen. Ja niin, väsymyksestä on vaikea ottaa selvää, että mistä johtuu. Kun ei nuku, stressaa töitä ja Pikku-Ukko herättää hammasjuttujen vuoksi.

Silti mielessä pyörii, että olisko nyt. Päätin, että katson nyt kuitenkin vielä pari päivää ennen kuin säntään ostamaan testiä. Voihan tuo kierto olla lykkääntynyt ihan sen stressinkin vuoksi. Silti viime yönä valvoessa pää teki loopilla hurjia laskutoimituksia: laskettu aika olisi jossain siinä lokakuun puolenvälin huitteilla. Äitiysloma alkaisi joskus syyskuun alussa. Tai itseasiassa, voisin hyvällä syyllä ottaa yhden hoitovapaakuukauden ja jäädä kotiin kesälomilta, eipä tarvitsisi uudelleen taas totuttaa Pikku-Ukkoa päiväkotiin lomien jälkeen.

Niin, siis kaikki tämä sitten jos. Jos siellä joku on saanut alkunsa. Ja jos siellä joku pysyisi kyydissä. Ja syntyisi terveenä. Koitan hengitellä ja päästää irti kontrollintarpeestani ja siitä, että pitää tietää. Nyt vain toivon.