No kun ei niin ei

No eiköhän ne menkat sieltä kuitenkin tulleet, kaikista ällötyksistä huolimatta. Voi paska, surettaa kun ehdin jo viikon päivät taas toivoa. Tällä kertaa kierto oli 27 päivää, kun se viimeksi oli 31, joten oikeasti mulla ei ole mitään käryä miten nuo hormonit menevät. Ja nyt päästään seuraavaksi taas vasemman munasarjan puolelle, joka viime kerralla siis jätti ovuloimatta kokonaan. Jee.

Yritän keskittyä positiiviseen ja ajatella, että meille tulee just ne lapset kun on tarkoitettu. En silti voi välttää sitä, että vitutus on päivän pääväri. Näin jälkikäteen olisi oikeasti pitänyt tajuta jo eilen, että menkat on tulossa, sain aivan käsittämättömän raivomasennuskohtauksen, jonka aikana teki mieli tyyliin kiskoa seinältä kaikki taulut ja pyyhkeet koukkuineen. Niitä ei ole ollutkaan vielä tämän raskauden jälkeen, joten toisaalta positiivista että hormonimäärät selvästi lisääntyvät kropassa kun tällaista kivaakin tulee taas mukaan.

Yritän olla ajattelematta taas "menetettyä kuukautta" ja keskityn hoitamaan päivän kuviot. Kolmas päivä ilman oikeaa lastenhoitajaa starttaa tänään, ollaan Jiin kanssa vuoron perään lyhennetty työpäiviämme ja Mummi ja Vaari ovat venyneet hoitajiksi. Luojan kiitos mulla on niin ihanat appivanhemmat! Toivottavasti huomenna Pikku-Ukko pääsisi jo takaisin normikuvioihin.

Ja kaktuskin on kurkussa. Tekisi mieli kastella sitä tequilalla tai jollain, mutta ehkei ihan näin aamusta.

Suunnitelmat sekaisin

Tänään piti olla se päivä kun Pikku-Ukko menee ensimmäistä kertaa hoitoon illaksi suoraan hoidosta. Mulla ja Jiillä molemmilla oli firman kickoffit ja kekkerit buukattuna ja Mummila valmisteltu iltaa varten. Vaan uusiksi meni,  kun hoitotäti ilmoitti, että hänen lapsensa on kipeänä. Päästiin sitten tähän työssäkäyvän vanhemman arkeen kiinni kunnolla. Jii hoitaa nyt sitten aamun, Mummi vaihtaa vuoronsa päivään ja minä skippaan iltaohjelman.

Ei oikeastaan edes harmita, mutta kylmäävä hetki tuli kun tajuaa, että jotain pitää nyt nopeasti keksiä. Ja siinä taas huomaa, miten pienenä sitä vielä lasta pitää ja miten ihan todella haluaa varjella muutokselta. Jo nyt vietettiin eilisilta sylikkäin Pikku-Ukon kanssa, kun muuten niin itsenäinen poika yhtäkkiä vaan kaipasi läheisyyttä.

Pitäisi silti muistaa, että kyllä nämä järjestyvät silti jotenkin. Huomisesta ei vielä tiedä, mutta eiköhän se illalla ratkea. Siinä välissä vaan hengitellään...

Omituisen huono olo

Pari päivää on ollut nyt öisin ihan todella ykä-luokan huono olo, kun olen herännyt Pikku-Ukkoa lohduttamaan. Lisäksi alavatsaa on nipistellyt "silleen jännästi". Tietysti mieli pomppaa heti siihen johtopäätökseen, että voiskovoisko nää nyt olla niitä raskausoireita? Kun silloinhan sen "vaan tietää" - tosin minä olen nyt joulusta asti "vaan tiennyt" vaikka kuinka monta kertaa ja ollut joka kerta väärässä, joten se siitä.

Mutta tosiasia on se, että ollaan vasta kiertopäivässä 25. Mulla on epäselvyyttä siitä, oliko ovulaatio kp 16 (jolloin tuli ovulaatiolimat) vai kp 20 (jolloin taas tuli ovulaatiolimat??). Käytännössä tuolla jälkimmäisellä päivämäärällä mikään ei olisi ehtinyt kiinnittyä (ainakaan kohtuun, munatorveen varmaan kyllä). Aikaisemmallakin aika epätodennäköistä, että vielä olisi kunnon oireita, koska kiinnittyminen olisi varmaan ollut joskus viime to-pe. No silloin kyllä nämä oireetkin alkoivat, mutta että ihan näin nopeasti? Ja eilen tuli vedettyä iltaa vasten mäkkimätöt, joka on sentään aika paljon todennäköisempi vaihtoehto huonolle ololle.

Minä vaan niin kovasti haluaisin... Ja nyt olisi kaksi muutakin kaveria raskaana ja vaikka töiden suhteen nyt tämä ei olisi ihan optimi, niin olisihan se silti ihanaa (jo itsessäänkin, tietysti).

Päätin silti, että missään tapauksessa en testaa ennen kp 30. Eli ensi su. Edellinen kierto oli 31 päivää, joten sekin on vähän aikaista, mutta menköön nyt, koska mieluummin testaan sunnuntaina kuin maanantaina töissä.

Nyt aamulla ei tietysti ole kerrassaan mitään oiretta, joten on helppo ajatella, että yöllistä sekoilua tuo vaan. Aikahan sen taas näyttää tärppäsikö tässä kierrossa, minä kun vaan en vieläkään ole se paras odottelija...

Maitohappokokeilu

Töihin jaa uusiin rutiineihin totutellaan edelleen koko perhe. Mutta on tässä hyvätkin puolensa, kun menee taas töihin ja törmää pitkästä aikaa uusiin ihmisiin. Yksi työkaveri kuunteli mun tilitystä Pikku-Ukon hoitoon mennessä uudelleen pahentuneista vatsavaivoista ja uniongelmista ja kertoi sitten, että heidän lapsensa oli oikein tutkittu allergioiden varalle, mutta mitään ei ollut löytynyt.  Ulostenäytteet oli sitten tutkittu myös ja osa lähetetty kai ihan amerikoihin asti ja lopputulos oli ollut se, että lapsen vatsa on ihan sekaisin, täynnä hiivaa ja lisäksi siellä oli valloillaan kaksi sellaista bakteeria, joiden ei todella pitäisi siellä olla, toisena clostridium difficile, joka on siis veriripuliakin aiheuttava. Gulps. Mutta tuo mikrobiepätasapaino vatsassa oli siis se, jonka tulkittiin aiheuttavan kaikenlaisia vaivoja ja kun kuuntelin niitä oireita, niin totesin että mätsää kyllä tähän Pikku-Ukon taudinkuvaan, kenkku olo, kakan koostumus vaihtelee, epäsäännöllinen rytmi, mikään ei varsinaisesti aina aiheuta mitään, mutta joskus jne.

Heillä oli auttanut VSL#3 -maitohappobakteerivalmiste, jota saa apteekista ilman reseptiä ja sitä minäkin nyt sitten keskustelun päätteeksi riensin ostamaan. Järkyttävän kallista kamaa, mutta toisaalta yhdessä annospussissa onkin 450 miljardia maitohappobakteeria, joten per bakteeri ihan ok ;)  Toivon silti, että meillä pärjättäisiin tuon kanssa joko vähän pienemmällä annostuksella tai sitten kuuriluontoisesti käytettynä. Katsotaan nyt. Aloitettiin kolmannespussilla eilen ja tänään samoin. En tiedä mitä muuta se vatsassa tekee, mutta ilmaa tuli koko viime yön ja tämän illan ihan järkyttävästi. Ja se haisi ihan sairaan pahalle. Mutta lapsi nukkui outoa kyllä silti levollisemmin viime yön, katsotaan nyt sitten miten tämä tästä jatkuu.

Toivon todella, että tästä voisi olla apua meille. Kuuritan valmistetta nyt kuukauden verran, mutta jos näyttää siltä, että vatsaongelmat eivät ala helpottaa, meidän on varmaan sitten pakko itsekin mennä jatkotutkimuksiin, jotta saataisiin sitten sellaiset paperit kunnalliseen hoitoon, ettei tuon esimerkiksi tarvitse ruisleipää tai hernekeittoa syödä. Kun kuulemma siihen ei äidin ja isän empiirinen kokemus riitä (vaikka meidän unistahan se sitten on pois). Toivon ihan hurjasti, että silti päästäisiin ilman tutkimuksia, vaikka kuinka vakuutus ne korvaisikin. Mutta katsotaan. Ainakin kun luin netistä ihmisten, joilla on ärtyvän suolen syndroomaa ja allergioita, he tuntuivat kehuvan valmistetta kovasti, joten ainakin kannattaa kokeilla.

Katastrofiyöt ja toinen työviikko

Tätä viikkoa on ilahduttanut Pikku-Ukon kotiriehumiset ja ihan totaalisurkut yöt. Poika on vihdoin oppinut nukkumaan hoidossa, mutta pitkien päikkärien vuoksi minä en saakaan sitä toivomaani torkkutaukoa heti töistä tullessa. Väsyttää, muttei onneksi ihan niin paljon kuin eilen. Eilen olin valmis syömään käteni, jos vaan olisin päässyt nukkumaan keskellä työpäivää. Onneksi mulla on edes se lyhennetty työaika... Toistaiseksi se on näyttänyt vain hyvät puolensa,  katsotaan kun eka palkka ropsahtaa tilille mitä mieltä sitten olen.

Öitä on huonontanut ilmeisesti hampaidentekokipu ja epäsäännölliseksi mennyt vatsa. Taas. Nyt ei ole edes ajatusta mikä sen voisi aiheuttaa ellei sitten hoidossaolostressi tai ne vihoviimeiset hampaat. Toissayö nukuttiin helmikuiseen tapaan vartin pätkissä huutaen ja kiemurrellen ja lasta sylissä lohduttaen. Välillä saatiin joku pidempi pätkä niin, että lapsi nukkui mun mahan päällä. Onneksi hoitopäivä oli eilen mennyt silti hyvin.

Tänään poika pääseekin retkelle Korkeasaareen.  Ostettiin sen kunniaksi lapsivaljaat, jotka toimivat semmoisena minireppuna myös. Jos joku muu miettii sellaisen ostamista, ostakaa suoraan sellainen jossa on kaksi eri poikittaista hihnaa, jolloin se ei kurista lasta silloin kun valjaisiin kohdistuu vetoa.  Minä näpräsin eilen vanhasta repunhihnasta sitä kakkoshihnaa sitten hyvän tovin. Ennen ostamista jos olis taas miettinyt, mutta nopeasta ostovietistä kärsii ajanhallinta, näemmä.

Muuten töissäoloeuforia on ehken hiukan ollut tasaantumaan päin. Voittopuolisesti silti kivaa! Viikonloppu on silti todella kaivattu juuri nyt, jos vaikka pääsisi nukkumaan tai jotain.

Töissähän onkin oikeastaan aika kivaa

Kaksi työpäivää takana ja oon ihan liekeissä. On tuntunut niin hyvältä olla taas töissä, että tänään kävellessäni bussilta hakemaan Pikku-Ukkoa hoidosta tajusin, että on melkein syyllinen olo. Siis siitä, että mulla onkin kivaa erossa mun perheestä. Mites tässä nyt näin kävi?

Tiedostan kyllä, että nyt eletään duunin kanssa kuherruskuukautta: pomotkaan eivät ole vielä tulleet töihin, nyt pidetään kivoja aloitus- ja perehdytyspalavereja, suunnitellaan ja koitetaan saada puhelin toimintakuntoiseksi. Sellaista visiointia ja pientäjahelppoo. Että eiköhän se stressi ja väsymyskin joskus tule, mutta sen verran pitkään on duunit ahdistaneet, että nyt kyllä ihan rehellisesti nautin kun kerrankin tuntuu hyvältä ja kivalta.

On ollut myös kiva huomata, että aivot palautuivat älyttömän nopeasti taas työmoodiin. Siinä missä koti-minä etsii sanoja ja unohtelee puolet jutuista, niin työ-minä on edelleen ihan pro. Huippua!

Kolikon kääntöpuolella on sitten poika, joka tekee hammasta ja on todella väsynyt iltaisin. Ei ihan auvoa, mutta kyllä se tästä toivottavasti vielä tasaantuu.

No ei niin helpot menkat

Riemuitsin vähän liian aikaisin niistä raskauden jälkeisistä tosi helpoista menkoista... Näemmä ne ekat oli vaan jotain käynnistelyä ja nyt kuukautta myöhemmin alkoi kunnon meininki. Verta tuntuu tulevan kainaloihin asti ja vaikka kipulääkettä en ole enää tarvinnutkaan, mikä on tosi hyvä, niin krampitkin tuntuvat nyt ihan eri tavalla kuin silloin viime kerralla. Perspektiivi on nyt vaan vähän eri, kun edelleen vertaa synnytyssupistuksiin - nämä helpottuvat vatsanalueen rentoutuksella ja hengityksellä aika kivasti :)

Suu on täynnä aftoja ja päätä huimaa. Tuumin itsekseni, että täytyy oikeasti aloittaa se raudan syöminen taas, jos tämä verenhukka on tätä tasoa. Ilmeisesti vieläkään ei ole kierto ihan kohdillaan, koska ennen raskautta mulla oli kierron pituus 21-24 päivää yleensä ja nyt oli jo 31 päivää - juuri sen verran, että melkein ehdin jo toivoa sitä positiivista tulosta. No ei pitänyt, tai jos jotain olikin, niin vain joku kemiallinen raskaus. Harmittaa kovasti, ettei nyt ekasta vielä tärpännyt, mutta minkäs teet. Ensi kierrossa uudelleen (tai tässä siis, kun eikö virallisesti menkat aina aloita sen seuraavan?).

Muuten keskitynkin lähinnä huomiseen työnaloitukseen. Vien Pikku-Ukon aamulla hoitoon ja siitä sitten töihin. Tosin mulla on kaksi harjoittelupäivää, kun pomot tulevat vasta keskiviikkona ja perehdytys pääsee kunnolla alkuun. Maanantai ja tiistai etsitään tietokonetta, istumapaikkaa ja kadonnutta muistia. Jännittää kovasti, mutta ihan hyvälläkin tavalla. Huomennahan sen näkee, miltä sitten oikeasti tuntuu, nyt sitä vaan arvailee vasta.