Kaverilla meni 8 tuntia limatulpan menosta ekaan kunnon supistukseen. Minulla on aikaa huomisaamuun, jolloin siis käynnistetään ja vaikka limatulpan meno itsestään ei kerro vielä mitään (toisillahan limatulppaa tippuu jatkuvasti viikoilta 20 eteenpäin jne.), haluan tätäkin pitää positiivisena merkkinä sille, että vaikka käynnistettäisiinkin sitten, niin kroppa on valmiustilassa vastaamaan koko hommaan.
Mutta olihan se vaan ällö, tuo tulppa. Minulla liman ja ruskeaksi kuivahtaneen veriklönttien sekoitus. Ja aika runsas, vaikka jotenkin ajattelin, ettei sen kontrollironkinnan jälkeen siellä enää mitään olisi. Näemmä oli kuitenkin. Voi, kun kohdunsuu tässä kypsyisi vielä vähäsen, jospa saisi sen vaikka lähemmäs sitä neljän sentin aktiivisynnytyksen rajaa niin elämä olisi huomenna heti kättelyssä helpompaa... Yöllä (tai siis aamupäivästä, mutta minun yöllä siis) oli taas vähän menkkamaista oloa, muttei ikävä kyllä niitä supistuksia vieläkään.
Alan jo suhtautua jotenkin oudon - ja itselleni hirvittävän epätyypillisen - zenmäisesti tähän kaikkeen. Tulee mitä tulee, kun tulee. Kirjoitin juuri ennen äitiysloman alkua (että pystyin printtaamaan sen vielä töissä...) sen HUS:n "Ajatuksia tulevasta synnytyksestä" -lappusen. Totesin viime yönä herättyäni, että kaikista luonnollisen synnytyksen ajatuksista ja hienoista mietteistä, joita silloin joskus on ollut, mun toiveet taitavat aika lailla olla tiivistettynä kolmeen helppoon bullettiin kätilöä ajatellen:
- Kerro heti, jos lapsella on joku hätä. En halua arvailla enkä miettiä, haluan tietää.
- Selitä kulloinkin tarjolla olevat vaihtoehdot ja mitä ne käytännössä tarkoittavat, niin että pystyn paremmin tekemään päätöksiä.
- Silloin kun oma uskoni synnytyskykyyni loppuu, tue minua!
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti