torstai 9. heinäkuuta 2015

Ja niin se viimeinenkin työpäivä meni

Oho. Jotenkin löysin itseni tilanteesta, jossa matkustin työpäivän jälkeen junalla mökille, pöllämystyneenä. Ai miksi? Koska seuraava työpäivä on näillä näkymin vuonna 2017... Siinä sitä sulattelemista. Nyt ollaan vasta viikolla 26+4 ja toki tässä on kesälomat ensin välissä, mutta tuntuu silti melko ihmeelliseltä, että tässä on vielä käytännössä ainakin reilusti yli 10 viikkoa ja luultavasti lähempänä 16 viikkoa eli melkein 4kk ennen kuin pikkuveli syntyy. (Olen ihan satavarma, että tämäkin menee vielä käynnistykseen viikon 42 jälkeen, huippuoptimismi taas kehissä :)

Mutta nyt sitten edessä ainakin 1,5 vuotta poissa työelämästä. Ei suuria suunnitelmia uranmuutokselle (paitsi, että semmoinen olisi hyvä tehdä), mutta konkretia puuttuu. Olen vaan, opettelen uudestaan miltä tuntuu päivät lapsen kanssa kotona, koitan ehkä vähän opiskella. Ja ihan ensinnä nautin kesästä.

Raskaus etenee ihan kivasti nyt kun huolet ovat vaihtuneet "tavallisiin" vaivoihin: selkä menee SI-nivelen kohdalta lukkoon ja estää selällään nukkumisen, vatsa on jo valtaisan iso (taisi kyllä olla viime kierroksellakin näillä viikoilla) ja sikiö huvittelee menemällä vatsaan poikittain, mikä on välillä erittäin tukalaa/kivuliasta. Silti niin paljon mieluummin näinpäin kuin niiden huolien ja vuotojen kanssa... En nyt todellakaan voi sanoa, että oikeasti nauttisin raskaanaolosta tai jotenkin hehkuisin (en tajua niitä, jotka hehkuvat, mistä sen repii?), mutta kun ahdistus on poissa ja elämä rullaa ihan tavallisesti ilman, että koko ajan täytyy olla huolissaan, niin kyllä tämä ihan välttää. Olen jopa ihan pikkuisen elätellyt toiveita, että ehkä joskus meille se kolmonenkin voisi sitten tulla. Mutta katsotaanpa nyt ihan ensin tämä kakkonen terveenä ulos ja miltä elämä näyttää (ja tuntuu) kahden lapsen kanssa.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti